perjantai 22. tammikuuta 2016

Koulutustasot Lymien hevosilla

Virtuaalimaailmassahan kaikki on mahdollista. Voit omistaa upean tallin hienoilla puitteilla ja kaksikymmentä kiiltäväkarvaista, kovan luokan puoliveristä. Tai mitä ikinä haluaatkaan.

Silti, vaikka Lymien hevoset voisivat koulutustasoltaan olla vaikka kuinka korkealla, en ole yhtäkään laittanut yli vaativa A:n tasolle. Miksi? No, koska itse en esimerkiksi osaa helppo C:tä enempää, sen kovempia kun ei ravihevosilla huvikseen oikein voi väännellä. Ja toiseksi, vaativa A:han loppuu myös kirjoitustaitoni. En osaisi kirjoittaa hienoja kertomuksia piaffeista ja paffateista, vai mitä ne nyt olivatkaan, luonne- ja päiväkirjateksteihin.

No, koska kasvatan kuitenkin vain harvinaisia, ehkä se antaa hieman anteeksi matalia koulutustasoja. Esimerkiksi "huippuhevoseni", Gleb Gogol, on olevinaan kovastakin estesuvusta ja vaikka kuinka lahjakas, mutta silti sen taso on "vain" 140cm. Mitä olen puoliveritalleja virtuaalimaailmassa seurannut, tuntuu olevan melkein jokaisella huippuhevosella se 160cm. Yleensä pysyn omien hevosteni kanssa siellä maksimissaan 120cm, koska sen luokkaa voin kuvitella itsenikin vielä hyppäävän. Gogol nyt sai sen huimat 20cm enemmän kuin muut, mutta se onkin sen verran lahjakas hevonen olevinaan, että kilpailuihin sun muihin luulisi varaa olevan laittaa vieras ratsastajakin.

Siitostammat taas eivät parhaimmillaan saa tasoaan merkityksi ollenkaan. Kuvittelen esimerkiksi venäjältä tuodun siitostammana koko elämänsä toimineen tamman toki ratsukoulutetuksi, mutta siihen se jäisikin. Kenellä siittolan pitäjällä nyt olisi jokaista siitostammaa aikaa ratsutella, varsinkin kun niiden lukumäärä saattaa olla jo kymmenissä.

Tallin andalusialaisetkin nauttivat vain painotuksesta "kouluratsastus", ei puhettakaan että merkitsisin tasoja. Suurimman osan tallin hevosista kuvittelen alle helppo C:n ja metrin esteillä, koska kenellä useamman sadan omistavalla olisi nyt kaikkia korkealle tasolle kouluttaa. Puhumattakaan siitä ihmisarmeijasta, minkä pitäisi tallilla käydä työkseen, jotta kaikki hevoset saisivat liikutusta selästä käsin. Sehän olisi jo pieni armeija!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti