maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kanadanhevonen - uusi tulokas rotuihin

Virtuaaliset kanadanhevoset joihin olen törmännyt, pystyy laskemaan yhden käden sormin. Jos siis jätän omat hevoseni laskuista pois.
Rotu on siis todella harvinainen ja vähälukuinen virtuaalimaailmassa. Ainut kasvattaja kenet pystyisin nimeämään kanadalaisten pariin on Ellery Canadians, josta nykyään ei kyllä taida olla jäänyt mitään muuta virtuaalimaailmaan jäljelle, kuin etusivu Web archiveen ja kaunis ajatus.

Lymiessä rotu käsittää tällä hetkellä 18 kanadanhevosta, orit kahdeksan hevosen voimalla ja tammat kymmenen. Olin kokonaan jo unohtanut rodun olemassaolon, mutta Ionicin blogissa törmäsin mainintaan Pinerock Ranch ja kanadanhevoset ja pim! Muistin taas tuon kauniin rodun olemassa olon. Joskus vuonna 2011(?) omistin muutaman kanadalaisen, ja tietenkin oli pakko pelastaa vanhoista hevosistani pari kasvattia, eli ori Shaw Marlowe ja tamma Nakayla Wicak ovat vanhojen hevosteni jälkeläisiä ja toivottavasti tulevat olemaan hyödyksi rodun kasvattamisen kanssa.

Erityisen ihastunut olen kaksipolviseen kasvattiini Lymie Shawnae Camshroniin ja sen isään Firemarks Aldo Cameroniin. Nuo kuvat ja nimet ovat namnam. Kanadanhevosillahan on oma vakiintunut nimeämistapansa. Nimi on siis aina vähintään kolmiosainen käsittäen "kasvattajanimen", isän nimen ja viimeisenä hevosen oma nimi. Mitä IRL-kasvattajien varsoja olen ihastellut, nimiä löytyy perus Gramsoneista aina I Love My Stars tyyliisiin nimiin, eli kanadanhevosillä pitkät ja monisanaiset nimet ovat sääntö eikä poikkeus. Alkaessani kasvattaa kanadanhevosia haaveilin jo omasta nimiliitteestä kanadalaisille. Ts. joku oikein kanadalaistyylinen ja vaahteralehtimäinen, Mapple Leaf Josephin Loaz Kingdom Crusader olisi esimerkiksi aika hauska nimi kasvatille. Nimen järkevyyteen en sitten sanokaan mitään... Mutta ei. Tyydyin tylsään Lymie alkuiseen nimeen, pöh.

Ja kanadanhevosilla nimet perinteisesti nimetään tietyllä alkukirjaimella jokaisena vuonna. Eli vuoden 2014 kirjain oli B, 2015 C ja nyt 2016-kasvatit nimetään D-kirjaimella ja niin edelleen.

Ja tietenkin rotu oli pakko nappaista heti kasvatus- ja hevoslistoille. Jos tällä kertaa pääsisin pidemmälle kuin sen yhden sukupolven.

Kanadanhevonen on rotuna mielestäni hyvin kaunis. Yleensä hieman muhkeampia kuin perus lämminveriset, mikä etenkin omaa silmääni miellyttää, mutta samalla hyvin sievä ja omaleimainen rotu. Käyttöominaisuuksiltaan monipuolinen, taipuu niin kouluun kuin esteisiin, että valjakkoon ja länkkäriin. Itseäni houkuttaakin erityisesti käännyttää nuo omat kanadalaiset pikku hiljaa kokonaan vain valjakko- ja westernpainoitteiseksi, ehkä yhden tai kaksi estehevosta jättän.

Väreinä kanadanhevosella yleisin on ehdottomasti musta, mutta lisäksi rautias ja ruunikko ovat sallittuja. Itsellänikin suurin osa hevosista on mustia, mutta mielenvirkistykseksi toin joukkoon myös suvuttomat tammat ruunikon ja rautiaan kuvilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti