keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Vapaat by AK ja uusia kasvatteja

Vaikka kasvatankin ties mitä Italiasta ja Etelä-Amerikasta kotoisin olevia rotuja, ja tietenkin kaikkea näiden välillä, ovat suomalaisten kokoamat vapaastikopiointisivut suuri helpotus harrastukselleni, ja varmasti muidenkin. Suuri kiitos siis alkuun heille, jotka kyseisiä sivustoja jaksavat ylläpitää.

Ensimmäisenä mieleen tulee Vapaat by AK. Ensimmäistä kertaa paikasta kuullessani olin hyvin epäileväinen, eihän nyt suntuubin toimivaa kuvasivustoa voi koota. Tai niin minä luulin. Nykyään olen tietenkin aivan eri mieltä asiasta, vaikka itse kuvat sijaitsevatkin kuvat.fi-palvelussa.

Vapaasti kopioitavia kuvia löytyy laidasta laitaan. Niin rotujen kuin tilanteidenkin osalta. Esimerkiksi superharvinaisena pitämääni bashkir curlylle löytyi useammatkin kuvat. Ja mikä pelastus ne olivatkaan, aikaisemmin kun lähinnä Langrishin gallerian varassa olin kyseisen rodun kanssa.

Venäjänratsuhevosille myös löytyi mukavasti kuvia, kuten myös friisiläisille. Unohtamatta tietenkään suomenhevosia, shetlanninponeja ja puoliverisiä. Tuntui että hamstrasin kamalat joukot kuvia käyttöön, mutta silti jäi vielä monta hyvää kuvaa odottamaan vielä käyttöön pääsyä. Ja hyvä niin.

Talli täyttyikin taas uusista kasvateista, kiitos AK:n kuvien, joiden käyttöön ottamisessa en malttanut odottaa.

American bashkir curly-tammat Demon's Date Call Lymie ja Promise Of Red Sun Lymie
Molemmat tammat tulevat olemaan hyvin tärkeä apu muutenkin pienilukuisen curlylaumani kanssa. Ja nättejä kuin mitkä kumpikin.

Australianponitamma Darcella Lymie
Hieman tuhti ja isokokoisen näköinen australianponiksi, mutta pää oli niin kaunis ja siro, etten voinut vastustaa.

Friisiläistamma Meichelle v.d. Lymie
Tämän tamman ristin jo lempinimeltään Meisseliksi.

Haflingerori Ludlowe Lymie
Komea kuin mikä ja samalla ensimmäinen haflingerkasvatti

Venäjänratsut Kratos Lymie, Czernbog Lymie, Galochka Lymie ja Razenka Lymie.

Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä kaspianponitamma Sirah Tabassum, vaikkei kasvatti olekkaan. Oli vain niin ihastuttava kuva ja mielestäni käy hyvin kaspianponista, eikä yhden suvuttoman tamman kanssa pitkälle pötkittäisi muutenkaan kasvatuksessa. Tässä siis avustusta siihen, ihastuttavalla nimellä vielä varustettuna.

Vaikka kaikki kuvat eivät olisikaan aivan oman rotunsa edustajasta, ovat kaikki mielestäni melko rodunomaisia kuvia. Toki joku paremmin näiden rotujen tuntija saattaa repiä hiuksia päästään, mutta omasta mielestäni oikein onnistuneita valintoja ja sitä pidän toistaiseksi vielä tärkeimpänä, että itse pidän mielikuvitushevosistani ja niiden kuvista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti