Vladimirintyöhevonen

Olen henkeen ja vereen kylmäveri-ihmisiä, myönnän sen. Mitä muhkmumpi, sen parempi. Tai mitä kyömypäisempi, sen parempi. Aikaisemmin esittelin tallin norikerit, joita innostuin taas kasvattamaan. Nyt olen taas lisännyt hevoslistoille sellaisen ihanuuden kuin vladimirintyöhevonen. Hävettävän vähän tiedän rodusta, oikeasti, ainakin verrattuna moneen muuhun rotuun, joten kulutinkin muutaman tunnin internetin ihmeellisessä maailmassa, yrittäen etsiä rodusta uuttaa tietoa. No, melko vähäisin tuloksin kuitenkin.

Muutamassa asiassa kuitenkin viisastuin, ja huomasin esimerkiksi sen, että vladimirinhevosissa löytyy niitä tankkereita vielä, mutta myös pitkäkoipisempia ja elegantimpia myös.

Lymien vladimirit ovat vielä aivan lapsenkengissä. Osa hevosista on vielä sivuja vailla, esimerkiksi Trzebielinon ikiaikainen kasvatti ja muutama tuontiorii, mutta kyllä se tästä. Kuvia ei tammojen osalta liikaa löydy, joten hevoskanta tulee luultavasti olemaan hyvin oripainoitteista. Muutenkin kuvien suhteen olen ollut melko vapaamielinen, koska etenkään tammoista, ei internetistä juuri kuvia löydy.

Vladimirintyöhevosta kutsutaan toisinaan myös esimeriksi Russian Clydesdaleksi tai Vladimirin Clydesdaleksia ja kun rodun ulkonäkö katsoo, ymmärtää hyvin miksi. Rotu muistuttaa hyvin paljon shirenhevosta tai clydesdalea, olemalla samalla kuitenkin hyvin omaleimainen rotu.

Rotu on Venäjältä Vladimirin ja Ivanovan alueelta kotoisin oleva kylmäverinen, joka on alunperin kehitetty  vallankumouksen jälkeen valtionsiittoloissa ja kolhooseissa työ- ja ajokäyttöön paikallisille. Rodun kasvatus aloitettiin vuonna 1886 Gavrilovo-Posadskin siittolassa.

Vladimirin alue on "aikojen alusta" asti ollut kivikkoista ja raskasta maaperää, johon tarvittiin vahvaa ja sitkeää työhevosta kyntämään ja vetämään kuormia. Vladimirintyöhevonen on juuri tähän jalostettu.
Vladimirintyöhevonen on nopeasti aikuiseksi kehittyvä, kestävä, tyylikäs ja hyväliikkeinen hevonen, joka tulee toimeen vaatimattomallakin ruoalla.

Rodun jalostus alkoi risteyttämällä paikallisia tammoja muun rotuilla, lähinnä englantilaisilla kylmäverisillä.  Vuodesta 1910 eteenpäin lähinnä vain shiren- ja clydesdalenhevosia jalostukseen käyttäen. Aikeisemmin rotuun risteytettiin myös percheronia, ardenneria ja suffolkinhevosta.

Tärkeimmistä rodussa vaikuttaneita oreja ovat clydesdaleorit Lord James (1910), Glen Albin (1923) ja Border Brand (1910).

Vuoden 1925 jälkeen rodun kehittämiseen ei enää hyväksytty vieraita rotuja.

Vuonna 1946 rotu katsottiin jo se sen verran yhtenäiseksi, että se voitiin virallistaa.

Lyhyesti vladimirintyöhevosesta:
- Ruunikko yleisin väri, myös mustia ja rautiaita löytyy
- Säkäkorkeus 155cm - 165cm
- Suuret merkit päässä ja jaloissa, toivottuja jopa(?)
- Iso, pitkänomainen pää, hieman kupera, mutta kaunis profiili
- Suuri säkä
- Leveä selkä
- Lihaksikas ja pitkä kaula
- Jyrkät lautaset
- Pitkät, kuivat, vahvat ja hyväasentoiset jalat
- Voi olla pitkätkin vuohiskarvat
- Jouhet pitkät ja paksut

- Luonne tarmokas, mutta lempeä
- Tulee toimeen vaatimattomallakin ruoalla
- Kehittyvät nopeasti täysikasvuisiksi. Jo kolmevuotiaita hevosia käytetään siitokseen ja työkäyttöön.
- Liikkeet hyvät kaikissa askellajeissa, käynnissä ja ravissa erityisesti
- Rotua käytetty alkuaikoina myös maidontuotantoon Venäjällä

Nimeämisestä
Mitä olen sukutauluja yrittänyt selata, olen tullut rodun nimeämisperiaatteen kanssa siihen tulokseen, että kaikki varsat nimetään samalla kirjaimella kuin emänsä, eikä kasvattajanimiä tietenkään käytetä. Tässä tosin aion tehdä poikkeuksen, jahka Lymiestä tulee vladimirintyöhevoskasvattien aika kunnolla alkaa.

Virtuaalimaailmassa
Virtuaalimaailmassa rotua löytyy ainakin Latulta Vecno Draftissa, jo lopettaneessa Trzebielinossa oli pari, ja Ionicissakin taisi yksi ori muistaakseni olla ja Jazzumilla myös.
Ei mikäåän erityisen tunnettu tai suosittu rotu siis virtuaalimaailmassa, mutta eipä juuri mikään muukaan kylmäverinen suomenhevosta lukuunottamatta.

Ja en muuten tiedä löytyykö Suomesta kuinka paljon vladimirintyöhevosia vai löytyykö ollenkaan, mutta useamman Suomessa asustavan eestin raskaan vetohevosen isänä ainakin on vladimirintyöhevonen.

Videoklippi, vähän osviittaa rodun askelluksesta. Ei huonon näköistä, vai?

Upeat noricuminhevoset

Esittelin eilen taas vierailun arvoisia talleja. Joukossa oli noricuminhevosia kasvattamaan aloittanut talli Flüstern Norikers, joka ikävä kyllä, kiitos ilmeisesti hevostalli.netin ainaisille anonyymeille, laittoi tallin ovet kiinni heti julkaistuaan ne. Asiaan sen suuremmin puuttumatta, vaikka kuvat olivatkin laittomia, olen hieman surullinen siitä, miten iso työ talleineen ja hevosineen heitetään hukkaan vain kuvien takia. Kuvia kun aina löytyy lisää. No, jään odottelemaan josko talli joskus uudestaan aukaisisi ovensa.

Itse asiana oli kirjoittaa noricuminhevosista. Tietämykseni rodusta ei varmasti ole suurtakaan, mutta opin koko ajan mielelläni lisää asiasta, joten korjaukset sun muut ovat enemmän kuin tervetulleita. Niin hevosten tietoja kuin muita tekstejä kohtaan.

Noricuminhevosesta on jo lyhyt ja ytimekäs kuvaus hevosmaailma.netissä, en siis ala sitä kopioimaan.

Itse ihastuin norikeriin, taas kerran sanon tämän, mutta suurien kyhmypäiden takia. Ihastuttavan raskasrakenteisia jytkyjä, vaikka löytyy seasta sporttisempaakin. Lisäksi ne värit. Tiikerinkirjava yhdistettynä raskaaseen kyömypäähän, voiko ihastuttavampaa ollakkaan. Tai no, toinen lempivärini norikereissa on tummanrautias liinaharjalla ja isoilla merkeillä, ja saman kysymyksen voisin siitäkin esittää.

© Rumo 

Tiikerinkirjavan lisäksi norikerista löytyy tietenkin musta, rautias ja ruunikko, mutta myös päistärikkö, vaikka viimeisiä paljon vähempilukuisempina kuin muita värejä. Netistä löytyy myös sivuja jotka kertovat laikukkaat ja kimotkin sallituiksi, mutta en usko asiaa ennen kuin omin silmin näen rekisteröidyn norikerin kimona. Tobianosta kai pakko uskoa, kun oma tuontiorii sellaisen kuvilla löytyy, vaikka aluksi olin siitäkin ihmeissäni. Keskenään kun löytyy niin ristiriitaista tietoa eri lähteistä.

Säkäkorkeudet norikereilla ovat yleensä 155cm ja 165cm välissä, ja tunnustankin omistavani muutaman ylikokoisen jättiläisen. Niihin voi sitten seuraavan sukupolven aikana kiinnittää huomiota ja yrittää pitää suosituksissa.

Kuvasta kiitos Horses SK

Mitä lajeihin tulee, rotuhan on esimerkiksi työhehevosena mahtava, mutta toistaiseksi olen merkinnyt kaikkien omieni painotukseksi vain valjakkoajon. Ehkä joskus, jopa lähiaikoina, saan palautettua talliin työhevosnorikereita. Ne vasta komeita ovatkin, koristeellisista valjaista puhumattakaan!

Kasvattajia ei tällä rodulla ikinä ole ollut liikaa, ja uusi kasvattaja olisikin ollut enemmän kuin tervetullut. Aikaisemmin luettelin kasvattajaksi Shia Stablesin ja  Ionicin, ja olin kokonaan unohtaa myös Kerpan norikerit, jotka itse asiassa vuonna 2010 minut tähän rotuun saivatkin ihastumaan. Ja törmäsinpä joku aika sitten tähän Belveder-nimiseen virtuaalitalliin, josta myös näitä upeita muhkuja löytyy. Täytyy katsoa, josko itsekkin joskus tulisin yhden norikerin iloiseksi omistajaksi. Tai kahden. Tai kolmen.

Omat norikerini ovat vielä kovin alkutekijöissään. Muuten omia kasvatteja tai tuonteja kaikki, mutta ylpeänä omistan myös Shialaisen ja yhden Ionicin norikerin. Jo ne kahdestaan antavat mukavasti lisäpotkua kasvatukselle, ja taas jaksaa muutaman sukupolven ilolla teettää kasvatteja.

Toistaiseksi en mitään erityisiä linjoja sun muita aatoksia ole rodun kanssa miettinyt. Aloittaessani toin tarpeeksi hevosia, että jokaista väriä löytyisi edes hitusen. Päistärikön harvinaisuutta edustaa esimerkiksi vain kaksi tammaa, tuonti ja sen varsa, ja laikukkaan orin mainitsinkin jo aikaisemmin. No, kuvia löytyy ja intoa, ja nimien keksiminen norikereille se vasta mukavaa onkin, joten olen hyvin odottavaisin mielin mitä rodun kasvuun tallissa tulee. Tulipahan vihdoin heräteltyä tämänkin rodun kasvatus Lymiessä taas käyntiin.