keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Virtuaalimaailman suosikit ja inhokit

Tästä aiheesta oli hevostalli.netissä vuonna kivi ja keppi kysely, eli mitkä ovat suosikki- ja inhokkihommiasi virtuaalitallien pitämisessä.

Koska olen aina ajantasalla kaikessa, kirjoittelin nyt omat TOP4-listani.

Suosikit TOP 4:
1. Kuvien etsiminen hevosille
2. Varsojen teettäminen ja niiden sivujen teko
3. Kadonneiden sukulaisten metsästäminen
4. Kilpailuihin osallistuminen

Kuvien etsiminen on mahtavaa. Kaikki ne tunnit, jotka saa kulumaan vain sen yhden täydellisen kuvan etsimiseen. Se on vain niin mukavaa puuhaa, ja palkitsevaa, kun saa kuvissa katsella vanhempiaan muistuttavaa hevosta.

Varsojen teettäminen on myös mahtavaa. Mahtavaa in siis päivän sana. Yleensä astutan kyllä ristiin kaikkea mikä vähääkään sopii, mutta silti niiden sunnittelu ja itse sivujen tekeminenkin on mukavaa, mukaan lukien se kuvan etsiminen, sillä jostakin syystä en osaa listata hevosta nettiin asti, ellei sillä kuvaa löydy.

Kadonneiden sukulaisten metsästäminen sukutauluihin on myös leppoisaa puhaa. Suvullisia meillä ei kyllä juurikaan ole, varsinkaan muilta ostettuja, joten tätä pääsee tekemään "harmittavan harvoin". Eli ei, rikkinäiset linkit eivät ole minulle kauhistus, melkein päinvastoin. Pienikin vihje minkä hevosesta löytää tuottaa usein tulosta, ja itseasiassa yhtä kaspianponia ja sen sukulaisia Yehl's-kasvatteja lukuunottamatta, sekä ara-appaloosan suvusta löytyviä paria muinaista arabia, ei puuttuvat linkit tallissa vaivaa.

Myös kilpailuihin osallistuminen on lempipuuhiani. Etenkin tarinaluokkiin, mutta kyllä se on hauskaa viedä esimerkiksi KRJ-cupiin sadan hevosen laumaa, siellä kun saa sen kymmenen hevosta per luokka tuoda.


Inhokit TOP 4:
1. Kasvattilistan päivittäminen
2. Kisojen laittaminen muotoon
3. 4-polvisten tai pidempien sukutaulujen täyttäminen
4. Luonteiden kirjoittaminen laatuarvosteluihin vaadittaviin mittoihin

Kasvattilistan päivittäminen on yksi asia, missä luistan aina. Toisin sanoen se laahaa perässä aina vähintään muutaman kymmentä kasvattia. Onneksi vain sen verran, toistaiseksi... Olisihan se hienoa, jos kasvattilistat olisivat ajantasalla, mutta kun se on vain niin puuduttavaa hommaa. ja lisäksi taulukot eivät mene ikinä siististi jne.

Kisojen laittamisesta muotoonkaan en suuremmin voi sanoa nauttivani, ellei ole muutaman hevosen osallistumisista kyse. Nämäkin päivittelen hevosten sivuille vain joskus ja jouluna.

Pitkien sukutaulujen selailu on mielenkiintoista, samoin kokoaminenkin muuten, MUTTA 4-polvista sukutaulua en ole vielä siististi saanut sivuille mahtumaan. Vaikka mitä tekee, aina se on huonosti tai joku kohta pissii. Pitäisi varmaan olla leveämpi ulkoasu, että ongelma ratkeaisi.

Luonteiden kirjoittelu on mukavaa toki, kunhan hevosessa jokin asia iskee, ja sen voi kuvailla muutamalla virkkeellä. Kuva, nimi, vanhemmat, kilpailut jne. Silti, vaikka en vielä Lymien hevosilla ole läheskään laatuarvosteluihin suuntaamassa, hirvittelen jo mielessäni, jos joskus sellaista tulen tekemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti