Olen yleensä todella tarkka, että harvinisen rodun edustajan kuva näyttää rodunomaiselta. Miksi?
Yksi suurimmista syistä miksi ihastuin harvinaisiin, on juuri ne kuvat. Suomenhevosia, lämminverisiä, shetlanninponeja yms. pääsen ihailemaan kotikonnuillakin. Lusitanot, criollot ja sen sellaiset sen sijaan olisivat varsinaista herkkua nähdä livenä. Toistaiseksi olen kuitenkin tyytynyt kuviin ja niiden ihailemiseen.
Lisäksi nykyään tuntuu, että joka toisella hevosella on samat kuvat. Ei siinä mitään, vapaasti kopioitavat kuvat kunniaan, mutta kun joka toinen suomenhevonen näyttä Pirjo Paanasen kuvaamalta suomenhevoselta, alkaa se yksilöllisyys hevosiin kadota. Tai näin minä ainakin asian koen. Olisi outoa omistaa vaikka suomenhevonen, jonka joka toinen sukulainen sukutaulussa omistaisi Voiveikon kuvat, ja vielä samanlaiset rakennekuvat samaisella paikalla kuvattuna. Tai pitää tallissa seitsemää eri suomenhevosta, joilla kuudella olisi samasta hevosesta kuvat, siltä samalta Vermon nurmikentältä kuvattuja.
Kun näen uuden tallin mainostavan itseään ja harvinaisia rotuja, ensimmäisenä tietenkin syöksyn ihailemaan ja tutkimaan hevosten kuvia. Liian usein tulee kuitenkin vastaan doneja, jotka näyttävät naapurin Martan 18-vuotiaan puoliveriseltä roikkuvine mahoineen ja olevan niin kaukana kaikesta siitä, mitä odotan donin nähdessäni (kiiltävää karvaa, ehkä rujoa rakennetta jne.) Toisin sanoen furiosojen, noniusten, frederiksborgien ja donien kuvien tilalla, edes rotuja muistuttavien, tilalla on samanlaiset massapuoliverisen kuvat, kuin millä tahansa siansaksapuoliverisellä. Ei näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti