Taas uusia piirroksia, dongola ja muutama muu

Pidän piirtämisestä, pidän harvinaisista roduista. Olen saanut yhdistettyä ne tähän harrastukseen nyt loistavasti. Viikonloppuisin kun tartun kynään, tuntuu että piirrustuksia vain tulee ja tulee.

Uusin työ ja knabstrup. Olen aivan rakastunut näihin täplähevosten piirtämisiin. 

Tästä piti tulla american cream draft, mutta muistuttaa voikkoa suomenhevosta enemmän. 

Vjatkanponiori.

Campolino. Väriltään ruunivoikko? Kaiketi sallittu, unohdin tarkistaa/muistaa.

Ruunivoikko frederiksborg. Vielä odottaa viimeistelyjä.

Piirsin tämän joskus ketunmetsästyskilpailujen innoittamana, mutta unohdin lopulta osallistua niihin kisoihin. Kuvittelin piirtäessäni tämän clevelandinruunikoksi, mutten enää tiedä näyttääkö se siltä.

Ionicin ja Latun dongoloiden innoittama. Aivan ihastuttavia hevosia piirtää ja saa olla niin vänkäsäärtä kuin haluaa. Tämän lahjoittaisin mielelläni vaikka Ioniciin, jos vain värien puolesta passaa ja muuten ulkonäöltään kelpaa. Ruunivoikolta väritys omaan silmääni näyttää, ja dongoloista nyt ajattelin, että niistä voi melkein väriä kuin väriä löytyä.

Noh, kuvia siis tulee, mutten ikinä tunnu niitä käyttöön asti itse saavan. Olenkin alkanut miettimään, pitäisikö minun laittaa piirrokset "vapaasti kopioitaviksi", lähinnä harvinaisten rotujen kasvattajia auttamaan. Käyttäisikö kukaan edes niitä? Saisinko heristävää sormea piirroshevosten omistajilta, koska yleensä piirroshevosten plussista sanotaan, että jokainen on omanlaisensa jne.

Toinen vaihtoehto mitä olen miettinyt, on kuvien "tilauspiirtäminen", ilmaiseksi tietenkin, koska en luonteilla ja valmennuksilla juuri mitään tee.

Ja viimeisimpänä olen ajatellut, jos lisäisin Lymien kasvattien ostajille mahdollisuuden saada piirroskuva kasvatin mukaan. Sitten heräsin unestani ja muistin ettei kukaan kasvatteja osta, joten kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa jää vielä käytettäväksi.

Hmm.

Ja blogihan on viimeaikoina ollut hiljaisella ja saanut nauttia lähinnä piirroksista ja niiden julkaisusta, koska toistaiseksi en kotitietokoneella ole ollut/päässyt/ehtinyt, mutta toivottavasti joskus saisin sen ensimmäisen piirroshevoseni tehtyä ja tallia muutenkin päiviteltyä. Puhelimella näiden kirjoittelut ja selailut alkavat jo tympiä.

Kymmenen pientä piirroskuvaa

Tinúvelin blogia ja tallia aina selailtuani iski piirroskärpänen minuunkin. Valitettavasti en vain omista skanneria, joten nämäkin kuvat olen puhelimelta taiteillut tänne ja se hieman näkyy laadussa.

Osa kuvista vielä hieman kesken, mutten malttanut kuitenkaan olla julkaisematta. Kuvissa olen kokeillut useampaakin eri tekniikkaa, ja nyt tuntuu että olen ainakin lempitekniikkani löytänyt.

Pitkästä aikaa tuli kynään siis tartuttua ja innostuinkin "muutaman" kuvan piirtämään. Eivät toteutukseltaan ja rakenteiltaan ehkä ihan sitä piirroshevosten aatelia, mutta en varmaan muutenkaan olisi näyttelyitä mennyt (lue: uskaltanut) kokeilemaan.

Kuville ei vielä hevosia ole keksitty, mutta luultavasti tulevat pääsemään käyttöön seuraavan tuontiryppään hevosille.

Konikori

Työpainoitteinen konikori.

Knabstruptamma. Ehdottomasti lempparini näistä kuvista.

Kaiketi lusitano-oria esittävä

Murgenhevonen

Amerikanponi tai Brittiläinen pilkkuponi, en ole vielä päättänyt kummalle tarvetta enemmän.

PRE

Saatan laittaa venäjänratsuorille

Vladimirintyöhevostamma, tammoille kun ei muutenkaan liikaa kuvia rodusta löydy. Ensimmäisiä öljypastillitöitäni, en ole aivan tyytyväinen lopputulokseen, mutta ainakin olen kokemusta ja yhtä kuvaa rikkaampi nyt.

Ahaltekori, mittasuhteet hieman plörähti ja aurinko aivan luonnottamassa asennossa varjoihin verrattuna. Harmi vain, ettei pastilliväriä voi kumittaa oikein.

Jälkeläisten määrät hevosilla laskussa?

Tuli mieleen taas hevostalli.netissä selaillessa, kun lähiaikoina tullut useampaankin ihmettelyn aiheeseen. Otsikossa mainostetaan "Tarjotaan viimeisen kerran jalostukseen se ja se ori", ja kun katson orien sivuilta, niillä on ennestään yksi tai kaksi jälkeläistä.

Ja tämähän on taas hyvin tuttu ja usein pinnalle oleva mietinnän aihe virtuaalimaailmassa ja mielipiteitähän on asiaan monia.

Mutta mitä olen hevosia katsellut, tuntuvat jälkeläismäärät jäävän oikeasti sinne pariin kappaleeseen.

IRL-elämässähän suosittujen orien jälkeläismäärät nousevat helposti useihin satoihin. Ja parhaimmilla siitostammoilla saattaa helposti syntyä se 10-16 varsaa. Toisin sanoen, en ymmärrä miksi virtuaalimaailmassa pelätään käyttää hevosia jalostukseen useammin kuin kerran pari, varsinkaan oria. Itse saatan jopa samasta yhdistelmästä teettää kaksi tai kolmekin varsaa hyvällä omatunnolla.

Onko syynä se, ettei haluta hevosesta "massanimeä", jota muutaman sukupolven päästä vältellään sukutauluissa, kun se joka toisessa tulisi vastaan. Suomenhevosissa toisinaan törmäsin aikoinaan tähän ongelmaan kyllä, taisi olla pari Lakealaista oria jotka olivat melkein jokaisen potentiaalisen kumppaniehdokkaan sukutaulussa. Mutta silti jälkeläismäärät olivat siellä viiden yläpuolella, eikä sukupolven tai parin jälkeen ne nimet enää siellä olleet häiritsemässä. Nopeaa ja ohimenevää.

Vai onko varsojen myyminen nykyään niin hankalaa, että mielummin pidetään varsamäärät pieninä?

Mene ja tiedä.

Itse ainakin ajattelen niin, että hevonen, olkoot kuinka hienot kuvat ja meriitit eläessään, ei se kuopattuaan jää juuri kenenkään muistiin. Ellei sitten ole todella upeasta tai esimerkiksi nimen mukaan muistettavasta hevosesta (esim. Kyrpäjyrä) kyse. Hevonen ei jää muistiin muuten kuin linkkinä jälkeläistensä sukutauluihin, tai näin minä ainakin ajattelen. Ja vielä kun harvinaisia rotuja kasvattaa, tahtoo, ainakin minä, teettää jälkeläisiä melkein jokaisesta mahdollisesta yksilöstä, niitä yksilöitä kun ei toistaiseksi liikaa ole. Tai ainkin niin kauan, että jalostuspohjaa alkaa laajemminkin omasta tallista löytymään.

Aloin tuossa laskemaan omien hevosten jälkeläismääriä, mutta muutaman rodun selattuani jätin asian siihen. Enhän minä laiskana ole joidenkin hevosten jälkeläisiä ikinä saanut edes sivuille lisättyä, vaikka kyseinen hevonen suvuissa jo kolmannessa sukupolvessa seikkailisi. En siis saanut vertailukohtaa tai nostella vielä pikkurilliäni.

Muutaman eniten jälkeläisiä saanen muumion sain kerättyä, onko niillekkään kaikkia jälkeläisiä saatu merkittyä, mutta vielä olisi ainakin tarkoitus tuplata jälkeläisten määrät näilläkin ennen kuoppaamista. Voi olla, että tapani voi kostautua joskus, mutta parhaiten opin kantapään kautta kokemalla.

Appaloosatamma Nikita Dolan vm- 2014 - 4 jälkeläistä
Ahaltektamma Boydalo Nina vm- 2014 - 5 jälkeläistä
Curlytamma Red Sienna vm- 2014 - 3 jälkeläistä
Criollo-ori Toro di Vidal vm- 2014 - 4 jälkeläistä
Venäjänratsuori Semyon vm- 2014 - 6 jälkeläistä

Ja näitä katsellessani, voisinkin lisätä to-do-listan kärkeen jälkeläisten lisäämisen sivulle, kröhöm. Ehkä palaan aiheeseen, jahka olen sen saanut tehtyä.

Vladimirintyöhevonen

Olen henkeen ja vereen kylmäveri-ihmisiä, myönnän sen. Mitä muhkmumpi, sen parempi. Tai mitä kyömypäisempi, sen parempi. Aikaisemmin esittelin tallin norikerit, joita innostuin taas kasvattamaan. Nyt olen taas lisännyt hevoslistoille sellaisen ihanuuden kuin vladimirintyöhevonen. Hävettävän vähän tiedän rodusta, oikeasti, ainakin verrattuna moneen muuhun rotuun, joten kulutinkin muutaman tunnin internetin ihmeellisessä maailmassa, yrittäen etsiä rodusta uuttaa tietoa. No, melko vähäisin tuloksin kuitenkin.

Muutamassa asiassa kuitenkin viisastuin, ja huomasin esimerkiksi sen, että vladimirinhevosissa löytyy niitä tankkereita vielä, mutta myös pitkäkoipisempia ja elegantimpia myös.

Lymien vladimirit ovat vielä aivan lapsenkengissä. Osa hevosista on vielä sivuja vailla, esimerkiksi Trzebielinon ikiaikainen kasvatti ja muutama tuontiorii, mutta kyllä se tästä. Kuvia ei tammojen osalta liikaa löydy, joten hevoskanta tulee luultavasti olemaan hyvin oripainoitteista. Muutenkin kuvien suhteen olen ollut melko vapaamielinen, koska etenkään tammoista, ei internetistä juuri kuvia löydy.

Vladimirintyöhevosta kutsutaan toisinaan myös esimeriksi Russian Clydesdaleksi tai Vladimirin Clydesdaleksia ja kun rodun ulkonäkö katsoo, ymmärtää hyvin miksi. Rotu muistuttaa hyvin paljon shirenhevosta tai clydesdalea, olemalla samalla kuitenkin hyvin omaleimainen rotu.

Rotu on Venäjältä Vladimirin ja Ivanovan alueelta kotoisin oleva kylmäverinen, joka on alunperin kehitetty  vallankumouksen jälkeen valtionsiittoloissa ja kolhooseissa työ- ja ajokäyttöön paikallisille. Rodun kasvatus aloitettiin vuonna 1886 Gavrilovo-Posadskin siittolassa.

Vladimirin alue on "aikojen alusta" asti ollut kivikkoista ja raskasta maaperää, johon tarvittiin vahvaa ja sitkeää työhevosta kyntämään ja vetämään kuormia. Vladimirintyöhevonen on juuri tähän jalostettu.
Vladimirintyöhevonen on nopeasti aikuiseksi kehittyvä, kestävä, tyylikäs ja hyväliikkeinen hevonen, joka tulee toimeen vaatimattomallakin ruoalla.

Rodun jalostus alkoi risteyttämällä paikallisia tammoja muun rotuilla, lähinnä englantilaisilla kylmäverisillä.  Vuodesta 1910 eteenpäin lähinnä vain shiren- ja clydesdalenhevosia jalostukseen käyttäen. Aikeisemmin rotuun risteytettiin myös percheronia, ardenneria ja suffolkinhevosta.

Tärkeimmistä rodussa vaikuttaneita oreja ovat clydesdaleorit Lord James (1910), Glen Albin (1923) ja Border Brand (1910).

Vuoden 1925 jälkeen rodun kehittämiseen ei enää hyväksytty vieraita rotuja.

Vuonna 1946 rotu katsottiin jo se sen verran yhtenäiseksi, että se voitiin virallistaa.

Lyhyesti vladimirintyöhevosesta:
- Ruunikko yleisin väri, myös mustia ja rautiaita löytyy
- Säkäkorkeus 155cm - 165cm
- Suuret merkit päässä ja jaloissa, toivottuja jopa(?)
- Iso, pitkänomainen pää, hieman kupera, mutta kaunis profiili
- Suuri säkä
- Leveä selkä
- Lihaksikas ja pitkä kaula
- Jyrkät lautaset
- Pitkät, kuivat, vahvat ja hyväasentoiset jalat
- Voi olla pitkätkin vuohiskarvat
- Jouhet pitkät ja paksut

- Luonne tarmokas, mutta lempeä
- Tulee toimeen vaatimattomallakin ruoalla
- Kehittyvät nopeasti täysikasvuisiksi. Jo kolmevuotiaita hevosia käytetään siitokseen ja työkäyttöön.
- Liikkeet hyvät kaikissa askellajeissa, käynnissä ja ravissa erityisesti
- Rotua käytetty alkuaikoina myös maidontuotantoon Venäjällä

Nimeämisestä
Mitä olen sukutauluja yrittänyt selata, olen tullut rodun nimeämisperiaatteen kanssa siihen tulokseen, että kaikki varsat nimetään samalla kirjaimella kuin emänsä, eikä kasvattajanimiä tietenkään käytetä. Tässä tosin aion tehdä poikkeuksen, jahka Lymiestä tulee vladimirintyöhevoskasvattien aika kunnolla alkaa.

Virtuaalimaailmassa
Virtuaalimaailmassa rotua löytyy ainakin Latulta Vecno Draftissa, jo lopettaneessa Trzebielinossa oli pari, ja Ionicissakin taisi yksi ori muistaakseni olla ja Jazzumilla myös.
Ei mikäåän erityisen tunnettu tai suosittu rotu siis virtuaalimaailmassa, mutta eipä juuri mikään muukaan kylmäverinen suomenhevosta lukuunottamatta.

Ja en muuten tiedä löytyykö Suomesta kuinka paljon vladimirintyöhevosia vai löytyykö ollenkaan, mutta useamman Suomessa asustavan eestin raskaan vetohevosen isänä ainakin on vladimirintyöhevonen.

Videoklippi, vähän osviittaa rodun askelluksesta. Ei huonon näköistä, vai?

Mitä on tapahtunut suomenhevosten nimille?

//Kirjoitus saattaa sisältää rumaa kieltä ja rumia mielipiteitä//

Hevostalli.netissä oli keskustelu virtuaalihevosten nimistä, lähinnä siitä, että missä menee hyvän maun raja nimeämisen suhteen. Koska en jaksa kuitenkaan topaan kommentoida, ja jos kommentoisin, siitä tulisi liian pitkä liiruslaarus, joten laitan tänne blogiin oman mielipiteeni asiasta, tosin koskien vain suomenhevosten nimiä.

Varmasti kaikille tuttu nimi Kyrpäjyrä tuli tietenkin heti mainittua, kuten varmasti jokaisessa aiheessa, joka vain v-hevosten nimiä ja niiden kauheutta käsittelee. Keskustelussa oli myös mainittuna melkein kaikki nimet, joihin törmätessä olen pudistellut päätäni epäuskoisesti, että kuka haluaisi vapaaehtoisesti nimetä hevosensa näin.

Väkisinmakuupussi
Todella mautonta vitsailla raiskauksella

Pärssuti
Miksei nimeksi suoraan vaikka Paskapökäle?

Kettulan En Oo Homo
Kuulema kappaleen nimi, ikinä kuullutkaan. Vaikka homo-sana ei ruma olekkaan, kaikki En Oo Keltainen Vaa Sininen-tyylillä nimetyt hevoset ovat kaikki plääh ja typerän näköisiä. Ehkä yhteen tai kahteen hyvin nimettyyn olen törmännyt elämäni aikana.

En ole mielestäni vetänyt kukkahattuani vielä liian syvälle päähän, vaan "pikkutuhmat" nimet voivat olla myös kekseliäitä ja hauskoja. Nämä eivät vain mielestäni enää olleet lähelläkään sellaisia.

Asiasta oli ht.netissä melko yhtenäinen mielipide, että törkeitä ja mauttomia nimiä tuollaiset, täällä kun käy noita lapsiakin... No, tuohon voisin sanoa, että niitä rumia sanoja kuulee kyllä jo eskarissa, joskus kotona ja kaupungillakin. Mutta enemmän miettisin sitä, minkälaisen kuvan tuollainen nimeämistyyli antaa siitä virtuaalihevosen omistajasta ja koko virtuaaliyhteisöstä, kun joku hevosen omistaja törmää hevosensa kuviin En Oo Paskaa Syäny-nimisen virtuaalihevosen sivuilla...

Tai ehkä törkeästi nimettyjen hevosten omistajat ovat jo hevosia keksiessään tajunneet, ettei heidän hevosestaan ikinä tule tunnettua, kuuluisaa ja mieleen jäänyttä hevosta muuten, joten hänen täytyy saada se aikaan törkeällä nimellä. Mainosta se huonokin mainos on, vai?

Kirjoituksen otsikosta suoraan, mitä oikein on tapahtunut suomenhevosten nimille?

Ennen nimet olivat tyyliltään: Valovoima, Valon Voima, Taikatappura jne.

Nykyään: Valovoimaa Ihku Jee Daa! HippeliHeiHei Viinaa, Salarakastajatar Varpaankynsisieni, Väkisinmakuupussi, M1ssi P1ssinen jne. En enää ihmettele, jos törmään Virtsankarkailu-nimiseen suomenhevoseen. Tai oreihin Penispumppu ja Ählämi.

Vaikka virtuaalimaailmassa ollaankin, mielestäni kerta kaikkiaan järkyttävän törkeän näköistä. Onneksi en suomenhevosia enää harrasta, niin ei tarvitse katsoa, minkä nimisiä hirviöitä siellä suvussa tulisikaan vastaan.

Onneksi vielä kuitenkin suurinosa suomenhevoskasvattajista nimeää hevosensa rodulleen arvoisella tavalla, olemalla silti kekseliäitä nimien suhteen.

Joku kommentoi, ettei pidä liian hempeistä kukkaiskeiju-tyylisistä nimistä, esimerkiksi Liinavan Sinivuokot yms. vaan nimissä pitää olla särmää. No, onhan Pärssuti esimerkiksi oiva valinta, onhan vessapaperissakin kulmat.

Pahoitin tietenkin mieleni vain suomenhevosten nimistä, mutta pakko sanoa, että kyllä jättäisin ostamatta vaikka morganorin nimeltä "Im Not Gay Man".

Ja tämähän on vain minun mielipiteeni aiheeseen. Ja kyllä, kokonainen vesimelonipelto on nenässäni.

Ja tätä kirjoittaessa tuli mieleen nimi Racastax, voisin melkein jonkun venäläisen vaikka sillä nimetä.

Ja ei minulla muuta.

Harvinaisemmat värit roduissa

Pidän harvinaisista roduista. Ja vielä enemmän pidän siitä, jos harvinaisessa rodussa onnistun löytämään harvinaisen värisiä kuvia rodulle.

Kandanhevonen

Kanadanhevosen yleisin väri on musta. Tämän lisäksi myös rautias ja ruunikko ovat sallittuja. Kuvia löytyy lähinnä mustista kanadalaisista, mutta muutaman ruunikon ja rautiaan olen silti saanut talliin hankittua. 

Rautiaat Shaw Marlowe, Pache Noell Bairbre ja liinaharja La Chedar Champlain Ciara, sekä ruunikko Nontario Indigo tulevat varmasti jättämään pääasiassa mustia jälkeläisiä, mutta jos värin saisi yhden tai parin kasvatin kanssa aina siirrettyä seuraavalle sukupolvelle, värin saisi ehkä pidettyä kitkutellen hengissä. Mitä kuviin tulee, 1/20 on löytämistäni kuvista rautiaasta.

Mutta se rautiaista ja ruunikoista kanadanhevosista! Seuraavaksi haaveilen jo voikosta. Kyllä, voikosta.

Ihan oikea kanadanhevonen Schmucki Pharraud Lambert on nimittäin väriltään voikko. Sukutaulusta kun katsoo, huomaa että emä on rautias ja isä mustaksi merkitty. Nyt tuon voikon jälkeläisen jälkeen on alettu epäilemään, että jos se ori olisin smoky black, eli mustanvoikko. En ole juurikaan perillä värigenetiikasta, mutta hyvin on piilossa väri pysynyt. Ilmeisesti jos sukutauluun on luottaminen, on  mustanvoikot merkitty virheellisesti mustiksi, sillä voikkogeeni ei käsittääkseni hypi sukupolvien yli. Sukutaulua kun pidemmälle selailee, löytyy Blondi-nimistä hevosta ja muuta, mutta oma englannintaitoni ja värien ymmärrys loppuu jo siinä vaiheessa, mutta olisi hauska tietää, mistä voikko tiensä löytänyt. 

Toinen voikko kanadanhevonen minkä löysin, on tamma Lambert Lambert Theta, mutta siitä ei juurikaan tietoa löytynyt.

Muutama lisäkuva voikosta orista.

Kuvia Thetesta

Videoklippi youtubesta voikosta kanadanhevosesta kentällä

Arabianhevonen

Arabianhevosissa jylläävin väri on kimo. Muita sallittuja värejä on ruunikko, rautias ja musta, viimeisin harvinaisempana värinä. En ikipäivänä tule kutsumaan itseäni arabikasvattajaksi, sillä kaikki arabihevoset olen hankkinut risteytysjalostusta silmällä pitäen. Ja ensimmäisen mustan arabiorinkin hankinkin suunnitellessani arabo-friesianin kasvatusta, koska ajattelin realistisemmaksi värin kannalta, että kahdesta mustasta tulisi friisin näköinen ja värinen risteytys, eikä esimerkiksi friisiläistä kimolla värityksellä. Ja tämän viimeisen mahdollisuuden siis minimoin valitsemalla vanhemmiksi vain väritykseltään mustia.

Silti näitä kuvia katsellessa tekisi mieli hankkia liekinpunaisena hehkuva rautias, tai liinaharjainen arabi. Tai no, mikäs estää?

Andalusianhevonen

Andalusianhevosissa yleisin väri taitaa olla kimo. Sen lisäksi ruunikot, rautiaat, mustat ja voikkovärit ovat myös sallittuja. Voikkoväriset, mustat ja rautiaat andalusianhevoset ovat selvästi vähemmistö, mutta niistäkin kuvia löytyy aina jokunen.

Cremello ori Fugazmente ja rautias ori Tacito Sans ovatkin tainneet luikerrella väriensä turvin lempihevosiksini barokkihevosista. Andalusianhevosilla ulkonäkö kun riittää, enkä itse ole kilpailuihmisiä, yritänkin lähinnä vain väreillä ja tulevaisuudessa toivottavasti myös nimillä vain leikkiä, mitä "kasvatukseen" tulee. Valitettavasti menin tallin ainoan mustan andalusialaisen sivut päälletallentamaan, mutta se on toivottavasti korjattavissa. Eli tarkoitus olisi kasvattaa rautiaiden, voikkojen ja mustien andalusialaisten määrää, jos ei merkittävästi virtuaalimaailman menoon vaikuttaen, niin ainakin tallin omaan hevoskantaan vaikuttaen.

Liinaharjainen rautias on muuten harvinainen ilmestys andalusialaisissa, ja sellaisen kuvista haaveilen. Vain muutamaan kuvaan olen toistaiseksi törmännyt, mutta ehkä joskus vielä.

Lipizzanhevosella musta ja ruunikko ovat harvinaisia, sillä kimo jyllää ylivoimaisena ykkösenä väreissä. Ehkä muutamalle mustalle onnistuisi kuvat löytämään, mutta eipä tuo nykyinen kolmen lipizzan lauma mikään suurenmoinen vielä kimojenkaan osalta ole, että...

Islanninhevonen, tuo yksi väririkkaimmista roduista. Muuten rotu ei juurikaan kiinnosta, mutta se värikirjo! Voisin ihan vain värien takia hankkia muutaman päistärikön tai splashed white-kuvioisen islantilaisen.

Muista roduista en tällä hetkellä tai tähän hätään keksi harvinaisia värejä, cremello tekeissä tai amerikkalaisissa roduissa kun on melko normaalia, tai no amerikkalaisissa roduissa kaikki värit tuntuvat tavallisilta. Tai no, brindle-kuvioinen hevonen olisi hieno, puoliverisenä tai quarterina, rodulla ei olisi niin  väliä.

Kanadanhevonen - uusi tulokas rotuihin

Virtuaaliset kanadanhevoset joihin olen törmännyt, pystyy laskemaan yhden käden sormin. Jos siis jätän omat hevoseni laskuista pois.
Rotu on siis todella harvinainen ja vähälukuinen virtuaalimaailmassa. Ainut kasvattaja kenet pystyisin nimeämään kanadalaisten pariin on Ellery Canadians, josta nykyään ei kyllä taida olla jäänyt mitään muuta virtuaalimaailmaan jäljelle, kuin etusivu Web archiveen ja kaunis ajatus.

Lymiessä rotu käsittää tällä hetkellä 18 kanadanhevosta, orit kahdeksan hevosen voimalla ja tammat kymmenen. Olin kokonaan jo unohtanut rodun olemassaolon, mutta Ionicin blogissa törmäsin mainintaan Pinerock Ranch ja kanadanhevoset ja pim! Muistin taas tuon kauniin rodun olemassa olon. Joskus vuonna 2011(?) omistin muutaman kanadalaisen, ja tietenkin oli pakko pelastaa vanhoista hevosistani pari kasvattia, eli ori Shaw Marlowe ja tamma Nakayla Wicak ovat vanhojen hevosteni jälkeläisiä ja toivottavasti tulevat olemaan hyödyksi rodun kasvattamisen kanssa.

Erityisen ihastunut olen kaksipolviseen kasvattiini Lymie Shawnae Camshroniin ja sen isään Firemarks Aldo Cameroniin. Nuo kuvat ja nimet ovat namnam. Kanadanhevosillahan on oma vakiintunut nimeämistapansa. Nimi on siis aina vähintään kolmiosainen käsittäen "kasvattajanimen", isän nimen ja viimeisenä hevosen oma nimi. Mitä IRL-kasvattajien varsoja olen ihastellut, nimiä löytyy perus Gramsoneista aina I Love My Stars tyyliisiin nimiin, eli kanadanhevosillä pitkät ja monisanaiset nimet ovat sääntö eikä poikkeus. Alkaessani kasvattaa kanadanhevosia haaveilin jo omasta nimiliitteestä kanadalaisille. Ts. joku oikein kanadalaistyylinen ja vaahteralehtimäinen, Mapple Leaf Josephin Loaz Kingdom Crusader olisi esimerkiksi aika hauska nimi kasvatille. Nimen järkevyyteen en sitten sanokaan mitään... Mutta ei. Tyydyin tylsään Lymie alkuiseen nimeen, pöh.

Ja kanadanhevosilla nimet perinteisesti nimetään tietyllä alkukirjaimella jokaisena vuonna. Eli vuoden 2014 kirjain oli B, 2015 C ja nyt 2016-kasvatit nimetään D-kirjaimella ja niin edelleen.

Ja tietenkin rotu oli pakko nappaista heti kasvatus- ja hevoslistoille. Jos tällä kertaa pääsisin pidemmälle kuin sen yhden sukupolven.

Kanadanhevonen on rotuna mielestäni hyvin kaunis. Yleensä hieman muhkeampia kuin perus lämminveriset, mikä etenkin omaa silmääni miellyttää, mutta samalla hyvin sievä ja omaleimainen rotu. Käyttöominaisuuksiltaan monipuolinen, taipuu niin kouluun kuin esteisiin, että valjakkoon ja länkkäriin. Itseäni houkuttaakin erityisesti käännyttää nuo omat kanadalaiset pikku hiljaa kokonaan vain valjakko- ja westernpainoitteiseksi, ehkä yhden tai kaksi estehevosta jättän.

Väreinä kanadanhevosella yleisin on ehdottomasti musta, mutta lisäksi rautias ja ruunikko ovat sallittuja. Itsellänikin suurin osa hevosista on mustia, mutta mielenvirkistykseksi toin joukkoon myös suvuttomat tammat ruunikon ja rautiaan kuvilla.