sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Taas uusia piirroksia, dongola ja muutama muu

Pidän piirtämisestä, pidän harvinaisista roduista. Olen saanut yhdistettyä ne tähän harrastukseen nyt loistavasti. Viikonloppuisin kun tartun kynään, tuntuu että piirrustuksia vain tulee ja tulee.

Uusin työ ja knabstrup. Olen aivan rakastunut näihin täplähevosten piirtämisiin. 

Tästä piti tulla american cream draft, mutta muistuttaa voikkoa suomenhevosta enemmän. 

Vjatkanponiori.

Campolino. Väriltään ruunivoikko? Kaiketi sallittu, unohdin tarkistaa/muistaa.

Ruunivoikko frederiksborg. Vielä odottaa viimeistelyjä.

Piirsin tämän joskus ketunmetsästyskilpailujen innoittamana, mutta unohdin lopulta osallistua niihin kisoihin. Kuvittelin piirtäessäni tämän clevelandinruunikoksi, mutten enää tiedä näyttääkö se siltä.

Ionicin ja Latun dongoloiden innoittama. Aivan ihastuttavia hevosia piirtää ja saa olla niin vänkäsäärtä kuin haluaa. Tämän lahjoittaisin mielelläni vaikka Ioniciin, jos vain värien puolesta passaa ja muuten ulkonäöltään kelpaa. Ruunivoikolta väritys omaan silmääni näyttää, ja dongoloista nyt ajattelin, että niistä voi melkein väriä kuin väriä löytyä.

Noh, kuvia siis tulee, mutten ikinä tunnu niitä käyttöön asti itse saavan. Olenkin alkanut miettimään, pitäisikö minun laittaa piirrokset "vapaasti kopioitaviksi", lähinnä harvinaisten rotujen kasvattajia auttamaan. Käyttäisikö kukaan edes niitä? Saisinko heristävää sormea piirroshevosten omistajilta, koska yleensä piirroshevosten plussista sanotaan, että jokainen on omanlaisensa jne.

Toinen vaihtoehto mitä olen miettinyt, on kuvien "tilauspiirtäminen", ilmaiseksi tietenkin, koska en luonteilla ja valmennuksilla juuri mitään tee.

Ja viimeisimpänä olen ajatellut, jos lisäisin Lymien kasvattien ostajille mahdollisuuden saada piirroskuva kasvatin mukaan. Sitten heräsin unestani ja muistin ettei kukaan kasvatteja osta, joten kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa jää vielä käytettäväksi.

Hmm.

Ja blogihan on viimeaikoina ollut hiljaisella ja saanut nauttia lähinnä piirroksista ja niiden julkaisusta, koska toistaiseksi en kotitietokoneella ole ollut/päässyt/ehtinyt, mutta toivottavasti joskus saisin sen ensimmäisen piirroshevoseni tehtyä ja tallia muutenkin päiviteltyä. Puhelimella näiden kirjoittelut ja selailut alkavat jo tympiä.


3 kommenttia:

  1. Oijoi, kyllä tuo dongola-kuva kelpaisi meille oikein hyvin! Meillähän tosiaan se yksi dongola-tamma on, Nkechinyere, joka raukka on edelleen kuvaton koska niitä dongola-kuvia nyt vain ei ole ja itsekään ei ole saanut piirrettyä. Ruunivoikko sabino sopisi sille kuvaksi paremmin kuin hyvin. Otankin yhteyttä mailitse, niin sovitaan yksityiskohdista.

    Mitä tulee vapaastikopioitaviin piirroskuviin, niin ilman muuta se olisi kannatettava idea. Tai no, ainakin minusta, kun valokuvienkin kanssa käytän paljon erilaisia vapaastikopioitavia kuvia. Kuvien uniikkius ei ole vajaan parin tuhannen hevosen kanssa se asia, mitä ensimmäiseksi tulee ajateltua, toiset harrastajat voivat toki olla toista mieltä asiasta. Tietenkin myös tilauspiirtäminen kuulostaisi hyvältä, mutta ilmaiseksi sitä ei kannata lähteä tekemään. Jos et muuta keksi niin vaikka sitten rahaa pyydät (minä ainakin olen valmis maksamaan mittatilaustyönä tehdyistä kuvista).

    VastaaPoista
  2. Irlannincobien kuville löytyy kyllä aina koti Breandanista, jos sellaisia innostut joskus piirtämään! Esimerkiksi tästä orista vois tehdä tollasen täplähevosen, joiden piirtämiseen kerta oot rakastunut :D

    VastaaPoista
  3. Vapaastikopioitavat piirrokset olisivat varmasti tervetulleita, samoin varsinkin tilauspiirtäminen. :) Ja mahtavaa että dongola inspaa, siun pitää piirtää niitä ehdottomasti lisää...! ;-) Itse olen innostunut niistä taas vähän enemmän kun tajusin miten älyttömästi vaihtoehtoja ulkonäön suhteen dongoloilla on, kynä suhisee siis tältäkin puolen ruutua.

    VastaaPoista