Kuvapläjäys, kun muuta ei ole...

Pitkästä aikaa ehdin/jaksan blogiin jotain raapustaa. Tietenkään en koko syksyn aikana ole virtuaalihevosia ehtinyt juuri sekunttia kauempaa miettiä, mutta en ole ainakaan unohtanut niitä. IRL-elämässä vain kiirettä riittää, aloitin uuden alan opiskelun, hankin koiran ja sen sellaista.

Koulun alettua olen kuitenkin ehtinyt taas keskittyä rakkaimpaan harrasteluuni, nimittäin siihen piirtämiseen. ja etenkin piirtämiseen lyijykynällä. Koska ei kerrottavaa virtuaalipuolelta muuten ole, ajattelin esitellä osan syksyn raapustuksistani. Piirtäessäni olen tietenkin ajatellut rotuja, joiden kuvia voisin omilla hevosilla hyödyntää, ja joskus tulevaisuudessa kun ne valmiiksi saan, tulen varmasti niille virtuaali-identiteetit keksimään.

PRE-ori, yksi lemppareistani ikinä.

Kuvaa piirtäessä ajattelin valjakkohevosen ajo-opetusta, en vain tiedä näyttääkö se tältä, mutta kai se samalla periaatteella toimii kuin ravivarsojen opetuskin. Rotu aivan tuntematon, jos en muuta keksi, tungen sen vaikka angloarabiksi.

Tästä suunnittelin clevelandinruunikkoa.

Marwari hiekassa. Tästä pidän.

Taitaa olla PRE.

Poitiu-tamma kiskomassa jotain. En vielä tiedä mitä, siitä tulee joko kärryt, reki tahi jotain. Hevosen jaloista pidän ja pääkin ihan ok, omaan silmään näyttää jopa hieman poitoulta.

Raskas neuvostoliiton hevonen tai joku sellainen. Tässä pidän mittasuhteista ja rakenteesta, ihan siedettäviä.

Raskaamman sarjan vladimirintyöhevonen.

Esittää vjatkanponia. Aluksi kyllä aivan eri rotua olin piirtämässä, mutta tähän se päätyi.

Campolino-ori, väritystekniikkana sitä sun tätä. Harjoittelin tussin käyttöä, mutta huomasin omistavani aivan liian paksuja tusseja. Jos tässä piirroksessa muuta hyvää ollut, niin ainakin laitoin ohuet tussit ostoslistalle. Tämä ja seuraavat väritetyt kuvat ovat kaikki olleet aikaisemmin lyijykynätöitä, mutta tulin pilanneeksi ne värityskokeilulla.(Ei vaan, pitäähän sitä värittämistä joskus johonkin harjoitella)

Criollo-tamma. Ensimmäinen puuvärityö varmaan miljoonaan vuoteen ja se näkyy. En ole hevosen rakenteeseenkaan aivan satasella tyytyväinen, mutta menettelee. Kyllä sen tammaksi tunnistaa ainakin. Väritys vielä kesken,

Tämän oli tarkoitus olla puuvärein tehty kaunis marwari aavikkomaisemassa. No, onnistuin söhäisemään mustalla tussilla hevosen kankkusta niin, että vedin koko värityksen uusiksi pastilleilla. Tämä odottaa vieläkin viimeistelyä, eikä rakennekkaan mikään kaunis ole. Ja mihin ihme suuntaan nuo takajalat ovat kävelemässä?

Ja tämä on vain täytekuvana, kokeilin piirtää härkää, ja kuten näkyy, ihmisten piirtämistä pitäisi harjoitella... Ja härkien. Ja maisemia.

Ehkä niitä virtuaalihevosia ehtii sitten joululomalla puuhastelemaan.

Kaspianponeista sananen

Kaspianponi on kiehtonut itseäni vaikka kuinka kauan. Varhaisimmat omistamani kaspianponit taitavat mennä 2011 vuoteen, ja siitä eteenpäin olen yrittänyt rotua pienoisesti kasvattaa. Tämä on hieman hassua, koska muuten en ole poni-ihminen lainkaan, ja esimerkiksi welshit ovat vain plääh, vaikka välillä niiden kuvien selailu saakin sydämen pamppailemaan. Mutta niistä puuttuu se jokin.

Ja se jokin löytyy kaspianponilta. Ponin kokoinen hevonen. Kaunis ja älykäs, melkein kuin ponikokoinen arabi (en kyllä ole muuten arabifanikaan.... )

Maailman kartalle rotu ei oikein koskaan ole virtuaalimaailmassa noussut. IRL-maailmassa rotu sen sijaan tuntuu vain yleistyvän, ja kaspianponeja löytyy aina Kanadasta naapuriimme Ruotsiin.

Muistan ammoisista ajoista kaksi tallia jotka yrittivät aloittaa rotua kasvattamaan, mutta se tyssäsi heti alkuunsa, toinen on Yalda Caspians ja toisen nimeä en nyt muista. Yksi tai kasvattia saattoi toki ehtiä syntyä, ainakin muistelen joskus tömänneeni Yaldaan selaillessani vanhoja ja unohdettuja kaspianponeja googlen avustuksella.

Virtuaalimaailman ponilaukoissa rotua löytyy hajanaisen yleisesti, ja Shavo ravipuolella myös on rotua omistanut. Ehkä Ionicissakin yksi rodunedustaja saattanut hataralla muistikuvallani olla, mutta muuten sielläkään ei ole rodusta liiemmin innostuttu.
Muutamia muita hajanaisia kappaleita sitten löytyy parilta harvinaisiin painottuneilta talleilta, mutta hävettää myöntää, etten ikinä ole oikein käynyt hakemassa vierasta verta omiin sukuihin. Paitsi kerran. Yhden 1-polvisen kasvatin sain kerran Breawasta ja nykyisin tamman nimi taitaa porskuttaa sukutauluissa jo muutaman polven päässä, mikä on mielestäni ihan mukava saavutus. Näin sunnuntainäpertelyksi.

Breawan ori
Narrilaivan kaspianponiravurit
Sîr Angren kaspianponit

Itse olen laskenut omistavani noin 30 kpl kaspianponeja, useammalla eri tallilla. Ketään en ole tappanut ja ikääntymisen puolesta käytän vieläkin ammoisen aikaisia kaspianponeja hyvillä mielin vielä jalostukseen, jos tekee mieli.

Suosikeiksi kaikista omista kaspianponeista itselle ovat nousseet ainakin seuraavat:

Suvuton tamma Jevfkmija, jota olen sivujen päivittämättömyydestä huolimatta käyttänyt hyvin ahkerasti jalostukseen. Ja se näkyy, tuntuu että joka toisen sukutaulussa nimi komeilee... Mikä ei siis ole toivottavaa, näin pienellä ponipopulaatiolla.
Suvuttomat orit Montserrat ja Fedòt ovat myös iloa silmälle ja paljon käytettyjä nimiä.
Lymien ajalta Sachinwala ehdoton lempihevonen, kaunis, kaunis ja kaunis.

Ja uuden tallin kaspianponeista kaikki tuntuvat ihanilta, mutta erityisesti ainakin suvulliset tammat Hacera Dun ja Sandhya Lymie, sekä komistus Temmuz Yedinci.

En kyllä ymmärrä, miksei näin hurmaava rotu ikinä ole löytänyt ihmisten sydämiin. Ovatko ongelmana kuvat, rodun tuntemattomuus, vähäinen lukumäärä? En tiedä. Kuviakin mielestäni löytyy helposti. Muutama sellainenkin, joilla saattaisi näyttelyissäkin pärjätä.

Kuviksihan käy aitojen rodun edustajien lisäksi myös hyvin pienet ja sirot ponit, ja esimerkiksi welsh-risteytyksiä tai ihan welshienkin kuvia on tullut käytettyä. Myös oikeanlainen kuva arabista saattaa omaan silmääni muistuttaa kaspianponia, ja sellaisellehan sen kuvan sitten länttään. Bob Langrishillakin on oikein kattava kokoelma rodusta kuvia, jos ei vesileimoja pelkää. Niillä jo pelkästään pärjää hetkisen.

Voisin hyvin kuvitella kaspianponeja lastenratsuiksi ratsastuskouluihin, puhumattakaan valjakkoajoon painottuneista talleista. Kummassakaan ei kuvien pitäisi muodostua suureksi ongelmaksi, ja olisi ainakin vaihtelua ainaisille shetlanninponeille ja welsheille, vaikkei kummassakaan rodussa mitään vikaa ole.

Kaikki kuvat © Cathérine Andersson

Kaspianponista lyhyesti:

Säkäkorkeus 100-122cm
Kotoisin Iranista
Suomennetusta nimestään huolimatta lasketaan hevoseksi
Väreissä periaatteessa kaikki paitsi kirjava sallittu. Musta, ruunikko, rautias, kimo

Loistava lastenratsu ja valjakkohevonen. Käy myös ponilaukkoihin ja B-ponien raveihin.
Nopeakasvuinen, kehittyvät nopeasti täysikasvuisen mittoihin.

Yleisvaikutelman pitäisi olla tyylikäs hevonen pienoiskoossa. Eli kehon ja pään tulisi olla suhteessa toisiinsa.
Silmien tulisi olla mantelinmuotoiset, suuret, tumman ja eloisat. Sieraimet suuret, hienopiirteiset ja matalle kiinnittyneet. Otsa leveä, erittäin näkyvä leukaluu. Kaula pitkä ja notkea, hyvin kiinnittyvä, hyvä säkä.

Karvassa hieman metallinhohtoa. Karva silkkinen ja tasainen. Talvisin kasvattavat pitkän talviturkin. Jouhet ovat runsaat, mutta hienot ja silkkiset.

Kaviot ovat soikean muotoiset ja vahvat. Tarvitsevat harvoin kengitystä kovassakaan käytössä.

Askeliltaan pysyvät isomman hevosen rinnalla kaikissa muissa askellajeissa paitsi laukassa.
Luonteeltaan älykäs ja valpas, mutta erittäin ystävällisiä ja toimivia lastenkin käsissä.
Erinomainen fysiikka ja uskomattoman ketterä hyppykyky.

IRL-maailmassakin rotu on hyvin harvalukuinen, mutta onneksi/toivottavasti koko ajan kasvamaan päin.

Rodun historiakin on hyvin mielenkiintoinen aiheesta kiinnostuneille.

Koko rodustahan saadaan kiittää Louise L. Firouzia, joka Iranin matkallaan vuonna 1965 törmäsi tähän jo kadonneeksi luultuun rotuun ja toi ne takaisin maailmankartalle.

Ensimmäinen kaspianponi, rautias Jehan, tuotiin Iranista Yhdysvaltoihin 2-vuotiaana 1966. Seuraava ori tuotiin vuonna 1973, joka kuitenkin ehti kuolla ennen ensimmäistäkään jälkeläistä. Vaikka puhdasrotuisia kaspianponeja ei tarjolla ollutkaan, astui ensimmäinen ori Jehan useita muun rotuisia tammoja ja kuoli vasta 1993. Vuoden 1994 jälkeen on kaspianponeja alettu tuoda enemmän. 

Vuonna 2008 kaspianponeja on arveltu olevan maailmanlaajuisesti vain 1400-1600 kappaletta, joista noin 500 oli arvioitu olevan Yhdysvalloissa. 

Loistavia kuvia kaspianponeista: http://www.caspianhorsesociety.org.uk/caspians-today.html

Videoita kaspianponeista: https://www.youtube.com/user/mahtobcazpita/videos

http://www.hevosmaailma.net/caspian.shtml

https://www.caspian.org/

Taas uusia piirroksia, dongola ja muutama muu

Pidän piirtämisestä, pidän harvinaisista roduista. Olen saanut yhdistettyä ne tähän harrastukseen nyt loistavasti. Viikonloppuisin kun tartun kynään, tuntuu että piirrustuksia vain tulee ja tulee.

Uusin työ ja knabstrup. Olen aivan rakastunut näihin täplähevosten piirtämisiin. 

Tästä piti tulla american cream draft, mutta muistuttaa voikkoa suomenhevosta enemmän. 

Vjatkanponiori.

Campolino. Väriltään ruunivoikko? Kaiketi sallittu, unohdin tarkistaa/muistaa.

Ruunivoikko frederiksborg. Vielä odottaa viimeistelyjä.

Piirsin tämän joskus ketunmetsästyskilpailujen innoittamana, mutta unohdin lopulta osallistua niihin kisoihin. Kuvittelin piirtäessäni tämän clevelandinruunikoksi, mutten enää tiedä näyttääkö se siltä.

Ionicin ja Latun dongoloiden innoittama. Aivan ihastuttavia hevosia piirtää ja saa olla niin vänkäsäärtä kuin haluaa. Tämän lahjoittaisin mielelläni vaikka Ioniciin, jos vain värien puolesta passaa ja muuten ulkonäöltään kelpaa. Ruunivoikolta väritys omaan silmääni näyttää, ja dongoloista nyt ajattelin, että niistä voi melkein väriä kuin väriä löytyä.

Noh, kuvia siis tulee, mutten ikinä tunnu niitä käyttöön asti itse saavan. Olenkin alkanut miettimään, pitäisikö minun laittaa piirrokset "vapaasti kopioitaviksi", lähinnä harvinaisten rotujen kasvattajia auttamaan. Käyttäisikö kukaan edes niitä? Saisinko heristävää sormea piirroshevosten omistajilta, koska yleensä piirroshevosten plussista sanotaan, että jokainen on omanlaisensa jne.

Toinen vaihtoehto mitä olen miettinyt, on kuvien "tilauspiirtäminen", ilmaiseksi tietenkin, koska en luonteilla ja valmennuksilla juuri mitään tee.

Ja viimeisimpänä olen ajatellut, jos lisäisin Lymien kasvattien ostajille mahdollisuuden saada piirroskuva kasvatin mukaan. Sitten heräsin unestani ja muistin ettei kukaan kasvatteja osta, joten kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa jää vielä käytettäväksi.

Hmm.

Ja blogihan on viimeaikoina ollut hiljaisella ja saanut nauttia lähinnä piirroksista ja niiden julkaisusta, koska toistaiseksi en kotitietokoneella ole ollut/päässyt/ehtinyt, mutta toivottavasti joskus saisin sen ensimmäisen piirroshevoseni tehtyä ja tallia muutenkin päiviteltyä. Puhelimella näiden kirjoittelut ja selailut alkavat jo tympiä.

Kymmenen pientä piirroskuvaa

Tinúvelin blogia ja tallia aina selailtuani iski piirroskärpänen minuunkin. Valitettavasti en vain omista skanneria, joten nämäkin kuvat olen puhelimelta taiteillut tänne ja se hieman näkyy laadussa.

Osa kuvista vielä hieman kesken, mutten malttanut kuitenkaan olla julkaisematta. Kuvissa olen kokeillut useampaakin eri tekniikkaa, ja nyt tuntuu että olen ainakin lempitekniikkani löytänyt.

Pitkästä aikaa tuli kynään siis tartuttua ja innostuinkin "muutaman" kuvan piirtämään. Eivät toteutukseltaan ja rakenteiltaan ehkä ihan sitä piirroshevosten aatelia, mutta en varmaan muutenkaan olisi näyttelyitä mennyt (lue: uskaltanut) kokeilemaan.

Kuville ei vielä hevosia ole keksitty, mutta luultavasti tulevat pääsemään käyttöön seuraavan tuontiryppään hevosille.

Konikori

Työpainoitteinen konikori.

Knabstruptamma. Ehdottomasti lempparini näistä kuvista.

Kaiketi lusitano-oria esittävä

Murgenhevonen

Amerikanponi tai Brittiläinen pilkkuponi, en ole vielä päättänyt kummalle tarvetta enemmän.

PRE

Saatan laittaa venäjänratsuorille

Vladimirintyöhevostamma, tammoille kun ei muutenkaan liikaa kuvia rodusta löydy. Ensimmäisiä öljypastillitöitäni, en ole aivan tyytyväinen lopputulokseen, mutta ainakin olen kokemusta ja yhtä kuvaa rikkaampi nyt.

Ahaltekori, mittasuhteet hieman plörähti ja aurinko aivan luonnottamassa asennossa varjoihin verrattuna. Harmi vain, ettei pastilliväriä voi kumittaa oikein.

Jälkeläisten määrät hevosilla laskussa?

Tuli mieleen taas hevostalli.netissä selaillessa, kun lähiaikoina tullut useampaankin ihmettelyn aiheeseen. Otsikossa mainostetaan "Tarjotaan viimeisen kerran jalostukseen se ja se ori", ja kun katson orien sivuilta, niillä on ennestään yksi tai kaksi jälkeläistä.

Ja tämähän on taas hyvin tuttu ja usein pinnalle oleva mietinnän aihe virtuaalimaailmassa ja mielipiteitähän on asiaan monia.

Mutta mitä olen hevosia katsellut, tuntuvat jälkeläismäärät jäävän oikeasti sinne pariin kappaleeseen.

IRL-elämässähän suosittujen orien jälkeläismäärät nousevat helposti useihin satoihin. Ja parhaimmilla siitostammoilla saattaa helposti syntyä se 10-16 varsaa. Toisin sanoen, en ymmärrä miksi virtuaalimaailmassa pelätään käyttää hevosia jalostukseen useammin kuin kerran pari, varsinkaan oria. Itse saatan jopa samasta yhdistelmästä teettää kaksi tai kolmekin varsaa hyvällä omatunnolla.

Onko syynä se, ettei haluta hevosesta "massanimeä", jota muutaman sukupolven päästä vältellään sukutauluissa, kun se joka toisessa tulisi vastaan. Suomenhevosissa toisinaan törmäsin aikoinaan tähän ongelmaan kyllä, taisi olla pari Lakealaista oria jotka olivat melkein jokaisen potentiaalisen kumppaniehdokkaan sukutaulussa. Mutta silti jälkeläismäärät olivat siellä viiden yläpuolella, eikä sukupolven tai parin jälkeen ne nimet enää siellä olleet häiritsemässä. Nopeaa ja ohimenevää.

Vai onko varsojen myyminen nykyään niin hankalaa, että mielummin pidetään varsamäärät pieninä?

Mene ja tiedä.

Itse ainakin ajattelen niin, että hevonen, olkoot kuinka hienot kuvat ja meriitit eläessään, ei se kuopattuaan jää juuri kenenkään muistiin. Ellei sitten ole todella upeasta tai esimerkiksi nimen mukaan muistettavasta hevosesta (esim. Kyrpäjyrä) kyse. Hevonen ei jää muistiin muuten kuin linkkinä jälkeläistensä sukutauluihin, tai näin minä ainakin ajattelen. Ja vielä kun harvinaisia rotuja kasvattaa, tahtoo, ainakin minä, teettää jälkeläisiä melkein jokaisesta mahdollisesta yksilöstä, niitä yksilöitä kun ei toistaiseksi liikaa ole. Tai ainkin niin kauan, että jalostuspohjaa alkaa laajemminkin omasta tallista löytymään.

Aloin tuossa laskemaan omien hevosten jälkeläismääriä, mutta muutaman rodun selattuani jätin asian siihen. Enhän minä laiskana ole joidenkin hevosten jälkeläisiä ikinä saanut edes sivuille lisättyä, vaikka kyseinen hevonen suvuissa jo kolmannessa sukupolvessa seikkailisi. En siis saanut vertailukohtaa tai nostella vielä pikkurilliäni.

Muutaman eniten jälkeläisiä saanen muumion sain kerättyä, onko niillekkään kaikkia jälkeläisiä saatu merkittyä, mutta vielä olisi ainakin tarkoitus tuplata jälkeläisten määrät näilläkin ennen kuoppaamista. Voi olla, että tapani voi kostautua joskus, mutta parhaiten opin kantapään kautta kokemalla.

Appaloosatamma Nikita Dolan vm- 2014 - 4 jälkeläistä
Ahaltektamma Boydalo Nina vm- 2014 - 5 jälkeläistä
Curlytamma Red Sienna vm- 2014 - 3 jälkeläistä
Criollo-ori Toro di Vidal vm- 2014 - 4 jälkeläistä
Venäjänratsuori Semyon vm- 2014 - 6 jälkeläistä

Ja näitä katsellessani, voisinkin lisätä to-do-listan kärkeen jälkeläisten lisäämisen sivulle, kröhöm. Ehkä palaan aiheeseen, jahka olen sen saanut tehtyä.

Vladimirintyöhevonen

Olen henkeen ja vereen kylmäveri-ihmisiä, myönnän sen. Mitä muhkmumpi, sen parempi. Tai mitä kyömypäisempi, sen parempi. Aikaisemmin esittelin tallin norikerit, joita innostuin taas kasvattamaan. Nyt olen taas lisännyt hevoslistoille sellaisen ihanuuden kuin vladimirintyöhevonen. Hävettävän vähän tiedän rodusta, oikeasti, ainakin verrattuna moneen muuhun rotuun, joten kulutinkin muutaman tunnin internetin ihmeellisessä maailmassa, yrittäen etsiä rodusta uuttaa tietoa. No, melko vähäisin tuloksin kuitenkin.

Muutamassa asiassa kuitenkin viisastuin, ja huomasin esimerkiksi sen, että vladimirinhevosissa löytyy niitä tankkereita vielä, mutta myös pitkäkoipisempia ja elegantimpia myös.

Lymien vladimirit ovat vielä aivan lapsenkengissä. Osa hevosista on vielä sivuja vailla, esimerkiksi Trzebielinon ikiaikainen kasvatti ja muutama tuontiorii, mutta kyllä se tästä. Kuvia ei tammojen osalta liikaa löydy, joten hevoskanta tulee luultavasti olemaan hyvin oripainoitteista. Muutenkin kuvien suhteen olen ollut melko vapaamielinen, koska etenkään tammoista, ei internetistä juuri kuvia löydy.

Vladimirintyöhevosta kutsutaan toisinaan myös esimeriksi Russian Clydesdaleksi tai Vladimirin Clydesdaleksia ja kun rodun ulkonäkö katsoo, ymmärtää hyvin miksi. Rotu muistuttaa hyvin paljon shirenhevosta tai clydesdalea, olemalla samalla kuitenkin hyvin omaleimainen rotu.

Rotu on Venäjältä Vladimirin ja Ivanovan alueelta kotoisin oleva kylmäverinen, joka on alunperin kehitetty  vallankumouksen jälkeen valtionsiittoloissa ja kolhooseissa työ- ja ajokäyttöön paikallisille. Rodun kasvatus aloitettiin vuonna 1886 Gavrilovo-Posadskin siittolassa.

Vladimirin alue on "aikojen alusta" asti ollut kivikkoista ja raskasta maaperää, johon tarvittiin vahvaa ja sitkeää työhevosta kyntämään ja vetämään kuormia. Vladimirintyöhevonen on juuri tähän jalostettu.
Vladimirintyöhevonen on nopeasti aikuiseksi kehittyvä, kestävä, tyylikäs ja hyväliikkeinen hevonen, joka tulee toimeen vaatimattomallakin ruoalla.

Rodun jalostus alkoi risteyttämällä paikallisia tammoja muun rotuilla, lähinnä englantilaisilla kylmäverisillä.  Vuodesta 1910 eteenpäin lähinnä vain shiren- ja clydesdalenhevosia jalostukseen käyttäen. Aikeisemmin rotuun risteytettiin myös percheronia, ardenneria ja suffolkinhevosta.

Tärkeimmistä rodussa vaikuttaneita oreja ovat clydesdaleorit Lord James (1910), Glen Albin (1923) ja Border Brand (1910).

Vuoden 1925 jälkeen rodun kehittämiseen ei enää hyväksytty vieraita rotuja.

Vuonna 1946 rotu katsottiin jo se sen verran yhtenäiseksi, että se voitiin virallistaa.

Lyhyesti vladimirintyöhevosesta:
- Ruunikko yleisin väri, myös mustia ja rautiaita löytyy
- Säkäkorkeus 155cm - 165cm
- Suuret merkit päässä ja jaloissa, toivottuja jopa(?)
- Iso, pitkänomainen pää, hieman kupera, mutta kaunis profiili
- Suuri säkä
- Leveä selkä
- Lihaksikas ja pitkä kaula
- Jyrkät lautaset
- Pitkät, kuivat, vahvat ja hyväasentoiset jalat
- Voi olla pitkätkin vuohiskarvat
- Jouhet pitkät ja paksut

- Luonne tarmokas, mutta lempeä
- Tulee toimeen vaatimattomallakin ruoalla
- Kehittyvät nopeasti täysikasvuisiksi. Jo kolmevuotiaita hevosia käytetään siitokseen ja työkäyttöön.
- Liikkeet hyvät kaikissa askellajeissa, käynnissä ja ravissa erityisesti
- Rotua käytetty alkuaikoina myös maidontuotantoon Venäjällä

Nimeämisestä
Mitä olen sukutauluja yrittänyt selata, olen tullut rodun nimeämisperiaatteen kanssa siihen tulokseen, että kaikki varsat nimetään samalla kirjaimella kuin emänsä, eikä kasvattajanimiä tietenkään käytetä. Tässä tosin aion tehdä poikkeuksen, jahka Lymiestä tulee vladimirintyöhevoskasvattien aika kunnolla alkaa.

Virtuaalimaailmassa
Virtuaalimaailmassa rotua löytyy ainakin Latulta Vecno Draftissa, jo lopettaneessa Trzebielinossa oli pari, ja Ionicissakin taisi yksi ori muistaakseni olla ja Jazzumilla myös.
Ei mikäåän erityisen tunnettu tai suosittu rotu siis virtuaalimaailmassa, mutta eipä juuri mikään muukaan kylmäverinen suomenhevosta lukuunottamatta.

Ja en muuten tiedä löytyykö Suomesta kuinka paljon vladimirintyöhevosia vai löytyykö ollenkaan, mutta useamman Suomessa asustavan eestin raskaan vetohevosen isänä ainakin on vladimirintyöhevonen.

Videoklippi, vähän osviittaa rodun askelluksesta. Ei huonon näköistä, vai?

Mitä on tapahtunut suomenhevosten nimille?

//Kirjoitus saattaa sisältää rumaa kieltä ja rumia mielipiteitä//

Hevostalli.netissä oli keskustelu virtuaalihevosten nimistä, lähinnä siitä, että missä menee hyvän maun raja nimeämisen suhteen. Koska en jaksa kuitenkaan topaan kommentoida, ja jos kommentoisin, siitä tulisi liian pitkä liiruslaarus, joten laitan tänne blogiin oman mielipiteeni asiasta, tosin koskien vain suomenhevosten nimiä.

Varmasti kaikille tuttu nimi Kyrpäjyrä tuli tietenkin heti mainittua, kuten varmasti jokaisessa aiheessa, joka vain v-hevosten nimiä ja niiden kauheutta käsittelee. Keskustelussa oli myös mainittuna melkein kaikki nimet, joihin törmätessä olen pudistellut päätäni epäuskoisesti, että kuka haluaisi vapaaehtoisesti nimetä hevosensa näin.

Väkisinmakuupussi
Todella mautonta vitsailla raiskauksella

Pärssuti
Miksei nimeksi suoraan vaikka Paskapökäle?

Kettulan En Oo Homo
Kuulema kappaleen nimi, ikinä kuullutkaan. Vaikka homo-sana ei ruma olekkaan, kaikki En Oo Keltainen Vaa Sininen-tyylillä nimetyt hevoset ovat kaikki plääh ja typerän näköisiä. Ehkä yhteen tai kahteen hyvin nimettyyn olen törmännyt elämäni aikana.

En ole mielestäni vetänyt kukkahattuani vielä liian syvälle päähän, vaan "pikkutuhmat" nimet voivat olla myös kekseliäitä ja hauskoja. Nämä eivät vain mielestäni enää olleet lähelläkään sellaisia.

Asiasta oli ht.netissä melko yhtenäinen mielipide, että törkeitä ja mauttomia nimiä tuollaiset, täällä kun käy noita lapsiakin... No, tuohon voisin sanoa, että niitä rumia sanoja kuulee kyllä jo eskarissa, joskus kotona ja kaupungillakin. Mutta enemmän miettisin sitä, minkälaisen kuvan tuollainen nimeämistyyli antaa siitä virtuaalihevosen omistajasta ja koko virtuaaliyhteisöstä, kun joku hevosen omistaja törmää hevosensa kuviin En Oo Paskaa Syäny-nimisen virtuaalihevosen sivuilla...

Tai ehkä törkeästi nimettyjen hevosten omistajat ovat jo hevosia keksiessään tajunneet, ettei heidän hevosestaan ikinä tule tunnettua, kuuluisaa ja mieleen jäänyttä hevosta muuten, joten hänen täytyy saada se aikaan törkeällä nimellä. Mainosta se huonokin mainos on, vai?

Kirjoituksen otsikosta suoraan, mitä oikein on tapahtunut suomenhevosten nimille?

Ennen nimet olivat tyyliltään: Valovoima, Valon Voima, Taikatappura jne.

Nykyään: Valovoimaa Ihku Jee Daa! HippeliHeiHei Viinaa, Salarakastajatar Varpaankynsisieni, Väkisinmakuupussi, M1ssi P1ssinen jne. En enää ihmettele, jos törmään Virtsankarkailu-nimiseen suomenhevoseen. Tai oreihin Penispumppu ja Ählämi.

Vaikka virtuaalimaailmassa ollaankin, mielestäni kerta kaikkiaan järkyttävän törkeän näköistä. Onneksi en suomenhevosia enää harrasta, niin ei tarvitse katsoa, minkä nimisiä hirviöitä siellä suvussa tulisikaan vastaan.

Onneksi vielä kuitenkin suurinosa suomenhevoskasvattajista nimeää hevosensa rodulleen arvoisella tavalla, olemalla silti kekseliäitä nimien suhteen.

Joku kommentoi, ettei pidä liian hempeistä kukkaiskeiju-tyylisistä nimistä, esimerkiksi Liinavan Sinivuokot yms. vaan nimissä pitää olla särmää. No, onhan Pärssuti esimerkiksi oiva valinta, onhan vessapaperissakin kulmat.

Pahoitin tietenkin mieleni vain suomenhevosten nimistä, mutta pakko sanoa, että kyllä jättäisin ostamatta vaikka morganorin nimeltä "Im Not Gay Man".

Ja tämähän on vain minun mielipiteeni aiheeseen. Ja kyllä, kokonainen vesimelonipelto on nenässäni.

Ja tätä kirjoittaessa tuli mieleen nimi Racastax, voisin melkein jonkun venäläisen vaikka sillä nimetä.

Ja ei minulla muuta.