torstai 16. helmikuuta 2017

Kabardiininhevonen

Innostuin yös tunteina lukemaan matkakertomusta Venäjän Kaukasukselta, ja mitkä olivatkaan mainittuina matkaratsuina? No kabardiinit tietenkin. Ja siitä se sitten alkoi. Nimittäin pienen lisätiedon hankkiminen rodusta. Olen aikaisemminkin rotua omistanut, mutta nyt pitkästä aikaa innostuin zuzulen kuvagallerian avustuksella tuomaan muutaman kabardiinin taas hevoslaumaa värittämään. Virtuaalitalleista ja siitä missä mennään, kirjoitan ihan oman postauksen, mutta hehkutetaanpa nyt kabardiinia! Ja jos(kun) löytyy virheellistä tietoa, oikaiskaa ihmeessä.

---------------------------------------------------------------------------------------------------

Venäjällä, Pohjois-Kaukasiassa kasvatetaan hevosrotua nimeltä kabardiini. Kabardiini on paikallinen vuoristorotu, joka tunnetaan erinomaisesta varmajalkaisuudestaan, kestäävyydestään, terveydestään ja pitkäikäisyydestään. Rotu on tunnettu ja arvostettu vuoristorotu, jota on käytetty vuoristossa ratsuna jo 400 vuoden ajan. Kabardiinit polveutuvat alkuperäisistä vuoristohevosista (Nogai, kalmuk, baskiiri, don, mongolian), joita on risteytetty arabi-, turkmeeni- ja karabahinhevosten kanssa.


Väriltään kabardiinit ovat yleensä ruunikoita, tummanruunikoita tai mustia ja ilman merkkejä. Rodussa löytyy kuitenkin esimerkiksi kimoja yksilöitä, joissa näkyy ahaltekin vaikutus rotuun, mutta se ei ole erityisen toivottavaa.

Kabardiininhevosia pidetään lähinnä ratsuina, ja se soveltuvatkin kestävyytensä ja rakenteensa ansiosta esimerkiksi matka- tai esteratsastukseen, mutta ovat rodusta löytyy myös valjakkohevosia.
Luonteeltaan rotua kuvaillaan nöyräksi ja nopeaksi oppimaan, ja rodulla on loistava suuntavaisto.

Malkinského Stud (Malkinski konezavod) on kabardiinien jalostuksessa ollut keskeinen paikka. Valitettavasti parikymmentä vuotta sitten taloudelliset muutokset Venäjällä alkoivat mennä huonompaan suuntaan, ja hevosjalostus loppui melkein kokonaan.  Aitauksia on purettu ja rakennukset olivat alkaneet rapistua. Vasta muutama vuosi sitten tilanne alkoi muuttua, kun siittola siirtyi yksityiseen omistukseen ja nykyiset omistajat ovat tehneet huomattavia ponnistuksia jälleenrakentamiseen ja siittolan palauttamisen tarkoitukseensa.


Siittola on perustettu vuonna 1870 ja iältään jo yli 140-vuotias, ja hevoskasvatus siellä jatkuu. Tallipihalla seisoo kolme historiallista, alkuperäistä rakennusta, joista yhdessä asustavat tallin orit. Keväällä jokainen siitosori saa oman tammalauman, jossa on yleensä 20-25 tammaa. Orit saavat laumoineen laiduntaa vuoristolaitumilla aina huhtikuusta ensimmäisiin lumisateisiin asti. Tälläisiä hevosryhmiä kutsutaan Kaukasuksella nimeltä "kosjaku" tai "tabuuni".

Vuoristossa hevoset laiduntavat jopa 3000 metriä merenpinnan yläpuolella ilman tuulensuojia. Rotu onkin karaistunut ja säänkestävä, ja pärjäävät minimaalisella hoidolla laidunaikaan. Paimenet huolehtivat lähinnä susien tai viereiden orien karkoituksesta. Hevosille viedään talvisin heinää, jos laumat eivät löydä tarpeeksi ravintoa itselleen, mutta niin kauan kuin olosuhteet sallivat, laiduntavat ne ruohoa itsekseen.


Jotkut siittolat ovat todella suuria, ja hevoslukumäärä voi ylittää tuhatkin päätä. Nuoret orit laiduntavat omissa laumoissaan. Talven tullen hevosten palattua vuoristosta kesällä syntyneet varsat myydään, teurastetaan ja tietysti osaa jää tilalle kasvamaan.

Vaikka hevoset laiduntavatkin vuoristossa melko vapaasti, rotua myös kasvatetaan ja jalostetaan. Kabardiinienkin kohdalla linjat, valinnat, testaukset ja kantakirjat ovat keskeisiä käsitteitä.

Kabardiiniori Malkinského Studin Igor voitti matkaratsaskuksessa 160 kilometrin matkan ja kabardiinit ovat muutenkin pärjänneet kansainvälisissä kilpailuissa. Mm. EM:ssä
Dubaissa 2005 sija 27 ja 2004 Saksassa toinen sija.
8-vuotias ori  Ašabeja voitti Moskovassa 120 kilometrin matkan ja useissa muissa kilpailuissa 90 kilometriä.

Kabardiinit voidaan jakaa kolmeen pääasialliseen alatyyppiin.
Perustyyppi on hallitseva; tyypillinen, lihaksikas vuoristoratsu.
Itämainen; hevosissa näkyy selvästi arabialainen vaikutus.
Raskas tyyppi: Muita suurempia ja vankkaluustoisempia, vaunuhevosmaisia.

Ulkomuoto

  • Voimakas, lihaksikas
  • Pienikokoinen hevonen, säkäkorkeus noin 150cm
  • Pää on pitkä ja voi olla hieman kyömy sivuprofiili
  • Lyhyt suora selkä
  • Raajat voimakkaat ja kaviot hyvät
  • Takajalat yleensä käyrät
Kabardiineja ratsuina:

Kabardiinilauma:


Svet koní 2/2010

torstai 17. marraskuuta 2016

Kuvapläjäys, kun muuta ei ole...

Pitkästä aikaa ehdin/jaksan blogiin jotain raapustaa. Tietenkään en koko syksyn aikana ole virtuaalihevosia ehtinyt juuri sekunttia kauempaa miettiä, mutta en ole ainakaan unohtanut niitä. IRL-elämässä vain kiirettä riittää, aloitin uuden alan opiskelun, hankin koiran ja sen sellaista.

Koulun alettua olen kuitenkin ehtinyt taas keskittyä rakkaimpaan harrasteluuni, nimittäin siihen piirtämiseen. ja etenkin piirtämiseen lyijykynällä. Koska ei kerrottavaa virtuaalipuolelta muuten ole, ajattelin esitellä osan syksyn raapustuksistani. Piirtäessäni olen tietenkin ajatellut rotuja, joiden kuvia voisin omilla hevosilla hyödyntää, ja joskus tulevaisuudessa kun ne valmiiksi saan, tulen varmasti niille virtuaali-identiteetit keksimään.

PRE-ori, yksi lemppareistani ikinä.

Kuvaa piirtäessä ajattelin valjakkohevosen ajo-opetusta, en vain tiedä näyttääkö se tältä, mutta kai se samalla periaatteella toimii kuin ravivarsojen opetuskin. Rotu aivan tuntematon, jos en muuta keksi, tungen sen vaikka angloarabiksi.

Tästä suunnittelin clevelandinruunikkoa.

Marwari hiekassa. Tästä pidän.

Taitaa olla PRE.

Poitiu-tamma kiskomassa jotain. En vielä tiedä mitä, siitä tulee joko kärryt, reki tahi jotain. Hevosen jaloista pidän ja pääkin ihan ok, omaan silmään näyttää jopa hieman poitoulta.

Raskas neuvostoliiton hevonen tai joku sellainen. Tässä pidän mittasuhteista ja rakenteesta, ihan siedettäviä.

Raskaamman sarjan vladimirintyöhevonen.

Esittää vjatkanponia. Aluksi kyllä aivan eri rotua olin piirtämässä, mutta tähän se päätyi.

Campolino-ori, väritystekniikkana sitä sun tätä. Harjoittelin tussin käyttöä, mutta huomasin omistavani aivan liian paksuja tusseja. Jos tässä piirroksessa muuta hyvää ollut, niin ainakin laitoin ohuet tussit ostoslistalle. Tämä ja seuraavat väritetyt kuvat ovat kaikki olleet aikaisemmin lyijykynätöitä, mutta tulin pilanneeksi ne värityskokeilulla.(Ei vaan, pitäähän sitä värittämistä joskus johonkin harjoitella)

Criollo-tamma. Ensimmäinen puuvärityö varmaan miljoonaan vuoteen ja se näkyy. En ole hevosen rakenteeseenkaan aivan satasella tyytyväinen, mutta menettelee. Kyllä sen tammaksi tunnistaa ainakin. Väritys vielä kesken,

Tämän oli tarkoitus olla puuvärein tehty kaunis marwari aavikkomaisemassa. No, onnistuin söhäisemään mustalla tussilla hevosen kankkusta niin, että vedin koko värityksen uusiksi pastilleilla. Tämä odottaa vieläkin viimeistelyä, eikä rakennekkaan mikään kaunis ole. Ja mihin ihme suuntaan nuo takajalat ovat kävelemässä?

Ja tämä on vain täytekuvana, kokeilin piirtää härkää, ja kuten näkyy, ihmisten piirtämistä pitäisi harjoitella... Ja härkien. Ja maisemia.

Ehkä niitä virtuaalihevosia ehtii sitten joululomalla puuhastelemaan.

maanantai 1. elokuuta 2016

Kaspianponeista sananen

Kaspianponi on kiehtonut itseäni vaikka kuinka kauan. Varhaisimmat omistamani kaspianponit taitavat mennä 2011 vuoteen, ja siitä eteenpäin olen yrittänyt rotua pienoisesti kasvattaa. Tämä on hieman hassua, koska muuten en ole poni-ihminen lainkaan, ja esimerkiksi welshit ovat vain plääh, vaikka välillä niiden kuvien selailu saakin sydämen pamppailemaan. Mutta niistä puuttuu se jokin.

Ja se jokin löytyy kaspianponilta. Ponin kokoinen hevonen. Kaunis ja älykäs, melkein kuin ponikokoinen arabi (en kyllä ole muuten arabifanikaan.... )

Maailman kartalle rotu ei oikein koskaan ole virtuaalimaailmassa noussut. IRL-maailmassa rotu sen sijaan tuntuu vain yleistyvän, ja kaspianponeja löytyy aina Kanadasta naapuriimme Ruotsiin.

Muistan ammoisista ajoista kaksi tallia jotka yrittivät aloittaa rotua kasvattamaan, mutta se tyssäsi heti alkuunsa, toinen on Yalda Caspians ja toisen nimeä en nyt muista. Yksi tai kasvattia saattoi toki ehtiä syntyä, ainakin muistelen joskus tömänneeni Yaldaan selaillessani vanhoja ja unohdettuja kaspianponeja googlen avustuksella.

Virtuaalimaailman ponilaukoissa rotua löytyy hajanaisen yleisesti, ja Shavo ravipuolella myös on rotua omistanut. Ehkä Ionicissakin yksi rodunedustaja saattanut hataralla muistikuvallani olla, mutta muuten sielläkään ei ole rodusta liiemmin innostuttu.
Muutamia muita hajanaisia kappaleita sitten löytyy parilta harvinaisiin painottuneilta talleilta, mutta hävettää myöntää, etten ikinä ole oikein käynyt hakemassa vierasta verta omiin sukuihin. Paitsi kerran. Yhden 1-polvisen kasvatin sain kerran Breawasta ja nykyisin tamman nimi taitaa porskuttaa sukutauluissa jo muutaman polven päässä, mikä on mielestäni ihan mukava saavutus. Näin sunnuntainäpertelyksi.

Breawan ori
Narrilaivan kaspianponiravurit
Sîr Angren kaspianponit

Itse olen laskenut omistavani noin 30 kpl kaspianponeja, useammalla eri tallilla. Ketään en ole tappanut ja ikääntymisen puolesta käytän vieläkin ammoisen aikaisia kaspianponeja hyvillä mielin vielä jalostukseen, jos tekee mieli.

Suosikeiksi kaikista omista kaspianponeista itselle ovat nousseet ainakin seuraavat:

Suvuton tamma Jevfkmija, jota olen sivujen päivittämättömyydestä huolimatta käyttänyt hyvin ahkerasti jalostukseen. Ja se näkyy, tuntuu että joka toisen sukutaulussa nimi komeilee... Mikä ei siis ole toivottavaa, näin pienellä ponipopulaatiolla.
Suvuttomat orit Montserrat ja Fedòt ovat myös iloa silmälle ja paljon käytettyjä nimiä.
Lymien ajalta Sachinwala ehdoton lempihevonen, kaunis, kaunis ja kaunis.

Ja uuden tallin kaspianponeista kaikki tuntuvat ihanilta, mutta erityisesti ainakin suvulliset tammat Hacera Dun ja Sandhya Lymie, sekä komistus Temmuz Yedinci.

En kyllä ymmärrä, miksei näin hurmaava rotu ikinä ole löytänyt ihmisten sydämiin. Ovatko ongelmana kuvat, rodun tuntemattomuus, vähäinen lukumäärä? En tiedä. Kuviakin mielestäni löytyy helposti. Muutama sellainenkin, joilla saattaisi näyttelyissäkin pärjätä.

Kuviksihan käy aitojen rodun edustajien lisäksi myös hyvin pienet ja sirot ponit, ja esimerkiksi welsh-risteytyksiä tai ihan welshienkin kuvia on tullut käytettyä. Myös oikeanlainen kuva arabista saattaa omaan silmääni muistuttaa kaspianponia, ja sellaisellehan sen kuvan sitten länttään. Bob Langrishillakin on oikein kattava kokoelma rodusta kuvia, jos ei vesileimoja pelkää. Niillä jo pelkästään pärjää hetkisen.

Voisin hyvin kuvitella kaspianponeja lastenratsuiksi ratsastuskouluihin, puhumattakaan valjakkoajoon painottuneista talleista. Kummassakaan ei kuvien pitäisi muodostua suureksi ongelmaksi, ja olisi ainakin vaihtelua ainaisille shetlanninponeille ja welsheille, vaikkei kummassakaan rodussa mitään vikaa ole.
Kaikki kuvat © Cathérine Andersson
Kaspianponista lyhyesti:

Säkäkorkeus 100-122cm
Kotoisin Iranista
Suomennetusta nimestään huolimatta lasketaan hevoseksi
Väreissä periaatteessa kaikki paitsi kirjava sallittu. Musta, ruunikko, rautias, kimo

Loistava lastenratsu ja valjakkohevonen. Käy myös ponilaukkoihin ja B-ponien raveihin.
Nopeakasvuinen, kehittyvät nopeasti täysikasvuisen mittoihin.

Yleisvaikutelman pitäisi olla tyylikäs hevonen pienoiskoossa. Eli kehon ja pään tulisi olla suhteessa toisiinsa.
Silmien tulisi olla mantelinmuotoiset, suuret, tumman ja eloisat. Sieraimet suuret, hienopiirteiset ja matalle kiinnittyneet. Otsa leveä, erittäin näkyvä leukaluu. Kaula pitkä ja notkea, hyvin kiinnittyvä, hyvä säkä.

Karvassa hieman metallinhohtoa. Karva silkkinen ja tasainen. Talvisin kasvattavat pitkän talviturkin. Jouhet ovat runsaat, mutta hienot ja silkkiset.

Kaviot ovat soikean muotoiset ja vahvat. Tarvitsevat harvoin kengitystä kovassakaan käytössä.

Askeliltaan pysyvät isomman hevosen rinnalla kaikissa muissa askellajeissa paitsi laukassa.
Luonteeltaan älykäs ja valpas, mutta erittäin ystävällisiä ja toimivia lastenkin käsissä.
Erinomainen fysiikka ja uskomattoman ketterä hyppykyky.



IRL-maailmassakin rotu on hyvin harvalukuinen, mutta onneksi/toivottavasti koko ajan kasvamaan päin.

Rodun historiakin on hyvin mielenkiintoinen aiheesta kiinnostuneille.

Koko rodustahan saadaan kiittää Louise L. Firouzia, joka Iranin matkallaan vuonna 1965 törmäsi tähän jo kadonneeksi luultuun rotuun ja toi ne takaisin maailmankartalle.

Ensimmäinen kaspianponi, rautias Jehan, tuotiin Iranista Yhdysvaltoihin 2-vuotiaana 1966. Seuraava ori tuotiin vuonna 1973, joka kuitenkin ehti kuolla ennen ensimmäistäkään jälkeläistä. Vaikka puhdasrotuisia kaspianponeja ei tarjolla ollutkaan, astui ensimmäinen ori Jehan useita muun rotuisia tammoja ja kuoli vasta 1993. Vuoden 1994 jälkeen on kaspianponeja alettu tuoda enemmän. 

Vuonna 2008 kaspianponeja on arveltu olevan maailmanlaajuisesti vain 1400-1600 kappaletta, joista noin 500 oli arvioitu olevan Yhdysvalloissa. 



sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Taas uusia piirroksia, dongola ja muutama muu

Pidän piirtämisestä, pidän harvinaisista roduista. Olen saanut yhdistettyä ne tähän harrastukseen nyt loistavasti. Viikonloppuisin kun tartun kynään, tuntuu että piirrustuksia vain tulee ja tulee.

Uusin työ ja knabstrup. Olen aivan rakastunut näihin täplähevosten piirtämisiin. 

Tästä piti tulla american cream draft, mutta muistuttaa voikkoa suomenhevosta enemmän. 

Vjatkanponiori.

Campolino. Väriltään ruunivoikko? Kaiketi sallittu, unohdin tarkistaa/muistaa.

Ruunivoikko frederiksborg. Vielä odottaa viimeistelyjä.

Piirsin tämän joskus ketunmetsästyskilpailujen innoittamana, mutta unohdin lopulta osallistua niihin kisoihin. Kuvittelin piirtäessäni tämän clevelandinruunikoksi, mutten enää tiedä näyttääkö se siltä.

Ionicin ja Latun dongoloiden innoittama. Aivan ihastuttavia hevosia piirtää ja saa olla niin vänkäsäärtä kuin haluaa. Tämän lahjoittaisin mielelläni vaikka Ioniciin, jos vain värien puolesta passaa ja muuten ulkonäöltään kelpaa. Ruunivoikolta väritys omaan silmääni näyttää, ja dongoloista nyt ajattelin, että niistä voi melkein väriä kuin väriä löytyä.

Noh, kuvia siis tulee, mutten ikinä tunnu niitä käyttöön asti itse saavan. Olenkin alkanut miettimään, pitäisikö minun laittaa piirrokset "vapaasti kopioitaviksi", lähinnä harvinaisten rotujen kasvattajia auttamaan. Käyttäisikö kukaan edes niitä? Saisinko heristävää sormea piirroshevosten omistajilta, koska yleensä piirroshevosten plussista sanotaan, että jokainen on omanlaisensa jne.

Toinen vaihtoehto mitä olen miettinyt, on kuvien "tilauspiirtäminen", ilmaiseksi tietenkin, koska en luonteilla ja valmennuksilla juuri mitään tee.

Ja viimeisimpänä olen ajatellut, jos lisäisin Lymien kasvattien ostajille mahdollisuuden saada piirroskuva kasvatin mukaan. Sitten heräsin unestani ja muistin ettei kukaan kasvatteja osta, joten kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa jää vielä käytettäväksi.

Hmm.

Ja blogihan on viimeaikoina ollut hiljaisella ja saanut nauttia lähinnä piirroksista ja niiden julkaisusta, koska toistaiseksi en kotitietokoneella ole ollut/päässyt/ehtinyt, mutta toivottavasti joskus saisin sen ensimmäisen piirroshevoseni tehtyä ja tallia muutenkin päiviteltyä. Puhelimella näiden kirjoittelut ja selailut alkavat jo tympiä.


torstai 28. huhtikuuta 2016

Kymmenen pientä piirroskuvaa

Tinúvelin blogia ja tallia aina selailtuani iski piirroskärpänen minuunkin. Valitettavasti en vain omista skanneria, joten nämäkin kuvat olen puhelimelta taiteillut tänne ja se hieman näkyy laadussa.
Osa kuvista vielä hieman kesken, mutten malttanut kuitenkaan olla julkaisematta. Kuvissa olen kokeillut useampaakin eri tekniikkaa, ja nyt tuntuu että olen ainakin lempitekniikkani löytänyt.

Pitkästä aikaa tuli kynään siis tartuttua ja innostuinkin "muutaman" kuvan piirtämään. Eivät toteutukseltaan ja rakenteiltaan ehkä ihan sitä piirroshevosten aatelia, mutta en varmaan muutenkaan olisi näyttelyitä mennyt (lue: uskaltanut) kokeilemaan.

Kuville ei vielä hevosia ole keksitty, mutta luultavasti tulevat pääsemään käyttöön seuraavan tuontiryppään hevosille.

Konikori

Työpainoitteinen konikori.

Knabstruptamma. Ehdottomasti lempparini näistä kuvista.

Kaiketi lusitano-oria esittävä

Murgenhevonen

Amerikanponi tai Brittiläinen pilkkuponi, en ole vielä päättänyt kummalle tarvetta enemmän.

PRE

Saatan laittaa venäjänratsuorille

Vladimirintyöhevostamma, tammoille kun ei muutenkaan liikaa kuvia rodusta löydy. Ensimmäisiä öljypastillitöitäni, en ole aivan tyytyväinen lopputulokseen, mutta ainakin olen kokemusta ja yhtä kuvaa rikkaampi nyt.

Ahaltekori, mittasuhteet hieman plörähti ja aurinko aivan luonnottamassa asennossa varjoihin verrattuna. Harmi vain, ettei pastilliväriä voi kumittaa oikein.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Jälkeläisten määrät hevosilla laskussa?

Tuli mieleen taas hevostalli.netissä selaillessa, kun lähiaikoina tullut useampaankin ihmettelyn aiheeseen. Otsikossa mainostetaan "Tarjotaan viimeisen kerran jalostukseen se ja se ori", ja kun katson orien sivuilta, niillä on ennestään yksi tai kaksi jälkeläistä.

Ja tämähän on taas hyvin tuttu ja usein pinnalle oleva mietinnän aihe virtuaalimaailmassa ja mielipiteitähän on asiaan monia.

Mutta mitä olen hevosia katsellut, tuntuvat jälkeläismäärät jäävän oikeasti sinne pariin kappaleeseen.

IRL-elämässähän suosittujen orien jälkeläismäärät nousevat helposti useihin satoihin. Ja parhaimmilla siitostammoilla saattaa helposti syntyä se 10-16 varsaa. Toisin sanoen, en ymmärrä miksi virtuaalimaailmassa pelätään käyttää hevosia jalostukseen useammin kuin kerran pari, varsinkaan oria. Itse saatan jopa samasta yhdistelmästä teettää kaksi tai kolmekin varsaa hyvällä omatunnolla.

Onko syynä se, ettei haluta hevosesta "massanimeä", jota muutaman sukupolven päästä vältellään sukutauluissa, kun se joka toisessa tulisi vastaan. Suomenhevosissa toisinaan törmäsin aikoinaan tähän ongelmaan kyllä, taisi olla pari Lakealaista oria jotka olivat melkein jokaisen potentiaalisen kumppaniehdokkaan sukutaulussa. Mutta silti jälkeläismäärät olivat siellä viiden yläpuolella, eikä sukupolven tai parin jälkeen ne nimet enää siellä olleet häiritsemässä. Nopeaa ja ohimenevää.

Vai onko varsojen myyminen nykyään niin hankalaa, että mielummin pidetään varsamäärät pieninä?

Mene ja tiedä.

Itse ainakin ajattelen niin, että hevonen, olkoot kuinka hienot kuvat ja meriitit eläessään, ei se kuopattuaan jää juuri kenenkään muistiin. Ellei sitten ole todella upeasta tai esimerkiksi nimen mukaan muistettavasta hevosesta (esim. Kyrpäjyrä) kyse. Hevonen ei jää muistiin muuten kuin linkkinä jälkeläistensä sukutauluihin, tai näin minä ainakin ajattelen. Ja vielä kun harvinaisia rotuja kasvattaa, tahtoo, ainakin minä, teettää jälkeläisiä melkein jokaisesta mahdollisesta yksilöstä, niitä yksilöitä kun ei toistaiseksi liikaa ole. Tai ainkin niin kauan, että jalostuspohjaa alkaa laajemminkin omasta tallista löytymään.

Aloin tuossa laskemaan omien hevosten jälkeläismääriä, mutta muutaman rodun selattuani jätin asian siihen. Enhän minä laiskana ole joidenkin hevosten jälkeläisiä ikinä saanut edes sivuille lisättyä, vaikka kyseinen hevonen suvuissa jo kolmannessa sukupolvessa seikkailisi. En siis saanut vertailukohtaa tai nostella vielä pikkurilliäni.

Muutaman eniten jälkeläisiä saanen muumion sain kerättyä, onko niillekkään kaikkia jälkeläisiä saatu merkittyä, mutta vielä olisi ainakin tarkoitus tuplata jälkeläisten määrät näilläkin ennen kuoppaamista. Voi olla, että tapani voi kostautua joskus, mutta parhaiten opin kantapään kautta kokemalla.

Appaloosatamma Nikita Dolan vm- 2014 - 4 jälkeläistä
Ahaltektamma Boydalo Nina vm- 2014 - 5 jälkeläistä
Curlytamma Red Sienna vm- 2014 - 3 jälkeläistä
Criollo-ori Toro di Vidal vm- 2014 - 4 jälkeläistä
Venäjänratsuori Semyon vm- 2014 - 6 jälkeläistä

Ja näitä katsellessani, voisinkin lisätä to-do-listan kärkeen jälkeläisten lisäämisen sivulle, kröhöm. Ehkä palaan aiheeseen, jahka olen sen saanut tehtyä.


Vladimirintyöhevonen

Olen henkeen ja vereen kylmäveri-ihmisiä, myönnän sen. Mitä muhkmumpi, sen parempi. Tai mitä kyömypäisempi, sen parempi. Aikaisemmin esittelin tallin norikerit, joita innostuin taas kasvattamaan. Nyt olen taas lisännyt hevoslistoille sellaisen ihanuuden kuin vladimirintyöhevonen. Hävettävän vähän tiedän rodusta, oikeasti, ainakin verrattuna moneen muuhun rotuun, joten kulutinkin muutaman tunnin internetin ihmeellisessä maailmassa, yrittäen etsiä rodusta uuttaa tietoa. No, melko vähäisin tuloksin kuitenkin.

Muutamassa asiassa kuitenkin viisastuin, ja huomasin esimerkiksi sen, että vladimirinhevosissa löytyy niitä tankkereita vielä, mutta myös pitkäkoipisempia ja elegantimpia myös.

Lymien vladimirit ovat vielä aivan lapsenkengissä. Osa hevosista on vielä sivuja vailla, esimerkiksi Trzebielinon ikiaikainen kasvatti ja muutama tuontiorii, mutta kyllä se tästä. Kuvia ei tammojen osalta liikaa löydy, joten hevoskanta tulee luultavasti olemaan hyvin oripainoitteista. Muutenkin kuvien suhteen olen ollut melko vapaamielinen, koska etenkään tammoista, ei internetistä juuri kuvia löydy.

Vladimirintyöhevosta kutsutaan toisinaan myös esimeriksi Russian Clydesdaleksi tai Vladimirin Clydesdaleksia ja kun rodun ulkonäkö katsoo, ymmärtää hyvin miksi. Rotu muistuttaa hyvin paljon shirenhevosta tai clydesdalea, olemalla samalla kuitenkin hyvin omaleimainen rotu.

Rotu on Venäjältä Vladimirin ja Ivanovan alueelta kotoisin oleva kylmäverinen, joka on alunperin kehitetty  vallankumouksen jälkeen valtionsiittoloissa ja kolhooseissa työ- ja ajokäyttöön paikallisille. Rodun kasvatus aloitettiin vuonna 1886 Gavrilovo-Posadskin siittolassa.

Vladimirin alue on "aikojen alusta" asti ollut kivikkoista ja raskasta maaperää, johon tarvittiin vahvaa ja sitkeää työhevosta kyntämään ja vetämään kuormia. Vladimirintyöhevonen on juuri tähän jalostettu.
Vladimirintyöhevonen on nopeasti aikuiseksi kehittyvä, kestävä, tyylikäs ja hyväliikkeinen hevonen, joka tulee toimeen vaatimattomallakin ruoalla.

Rodun jalostus alkoi risteyttämällä paikallisia tammoja muun rotuilla, lähinnä englantilaisilla kylmäverisillä.  Vuodesta 1910 eteenpäin lähinnä vain shiren- ja clydesdalenhevosia jalostukseen käyttäen. Aikeisemmin rotuun risteytettiin myös percheronia, ardenneria ja suffolkinhevosta.

Tärkeimmistä rodussa vaikuttaneita oreja ovat clydesdaleorit Lord James (1910), Glen Albin (1923) ja Border Brand (1910).

Vuoden 1925 jälkeen rodun kehittämiseen ei enää hyväksytty vieraita rotuja.

Vuonna 1946 rotu katsottiin jo se sen verran yhtenäiseksi, että se voitiin virallistaa.



Lyhyesti vladimirintyöhevosesta:
- Ruunikko yleisin väri, myös mustia ja rautiaita löytyy
- Säkäkorkeus 155cm - 165cm
- Suuret merkit päässä ja jaloissa, toivottuja jopa(?)
- Iso, pitkänomainen pää, hieman kupera, mutta kaunis profiili
- Suuri säkä
- Leveä selkä
- Lihaksikas ja pitkä kaula
- Jyrkät lautaset
- Pitkät, kuivat, vahvat ja hyväasentoiset jalat
- Voi olla pitkätkin vuohiskarvat
- Jouhet pitkät ja paksut

- Luonne tarmokas, mutta lempeä
- Tulee toimeen vaatimattomallakin ruoalla
- Kehittyvät nopeasti täysikasvuisiksi. Jo kolmevuotiaita hevosia käytetään siitokseen ja työkäyttöön.
- Liikkeet hyvät kaikissa askellajeissa, käynnissä ja ravissa erityisesti
- Rotua käytetty alkuaikoina myös maidontuotantoon Venäjällä

Nimeämisestä
Mitä olen sukutauluja yrittänyt selata, olen tullut rodun nimeämisperiaatteen kanssa siihen tulokseen, että kaikki varsat nimetään samalla kirjaimella kuin emänsä, eikä kasvattajanimiä tietenkään käytetä. Tässä tosin aion tehdä poikkeuksen, jahka Lymiestä tulee vladimirintyöhevoskasvattien aika kunnolla alkaa.

Virtuaalimaailmassa
Virtuaalimaailmassa rotua löytyy ainakin Latulta Vecno Draftissa, jo lopettaneessa Trzebielinossa oli pari, ja Ionicissakin taisi yksi ori muistaakseni olla ja Jazzumilla myös.
Ei mikäåän erityisen tunnettu tai suosittu rotu siis virtuaalimaailmassa, mutta eipä juuri mikään muukaan kylmäverinen suomenhevosta lukuunottamatta.

Ja en muuten tiedä löytyykö Suomesta kuinka paljon vladimirintyöhevosia vai löytyykö ollenkaan, mutta useamman Suomessa asustavan eestin raskaan vetohevosen isänä ainakin on vladimirintyöhevonen.

Videoklippi, vähän osviittaa rodun askelluksesta. Ei huonon näköistä, vai?